Vaikka koko viikonlopun on ilma ollut harmaanpuoleinen, haluan vahvasti uskoa siihen, että pian se kunnon kevät koittaa. Pienen etiäisen keväästä saimme kotiin tämän kauniin magnolian myötä. Elämäni ensimmäisen, joka kukkii meillä kotona. Lyhythän tuo ilo oli, mutta ihana. Onneksi tajusin ottaa oikealla hetkellä kameran esiin ja ikuistaa kauneuden.

Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan hyvää. Sellaista tavallista. Jokapäiväistä. Tässä juuri yritän kirjoittaa tätä blogipostausta ruoanlaiton lomassa. Teen ns. uutta ruokaa. Eli ei eilisten lämmittelyä. Toinen pojista mainosti että kaverin kotona on joka päivä uutta ruokaa ja jopa jotain pullaa tai muita leivonnaisia. Tunsin piston sydämessäni, sillä meillä lämmitellään usein vanhoja ainakin arkipäivinä. Eikä meillä ole pullaa tai muutakaan herkkua kuin viikonloppuna, sillä jos olisi, ei minulla itselläni olisi tahdonvoimaa olla niitä syömättä. Parempi siis kun ei ole ollenkaan tai hyvin harvoin. Miehen kanssa on yritetty nyt kovasti panostaa terveelliseen syömiseen. Valitettavasti se ei kyllä ainakaan vielä ole näkynyt vyötärönympäryksessä, mutta olo on ihan hyvä. Ja mielikin tietty.


Vähän mietityttää että on nämä blogipostausten kuvat niin samanmoisia nykyään. Melkein aina kukkakuvia. Johtuu ehkä siitä, ettei täällä meillä tapahdu mitään sisustusrintamalla. Paitsi että ostan kukkia säännöllisesti. Se on minun pieni lahja itselleni, josta saan paljon iloa. Sisustuksen suhteen on kyllä kaikenlaisia suunnitelmia ja haaveita, mutta toteutus uupuu vielä. Tuskailen meidän vaikeaa olohuonetta. Se on pitkä ja kapea ja vaikea sisustettava. Haluaisin muutosta, mutta en ole varma olisiko järjestyksen muuttaminen hyvä juttu vai olisiko vain nykyinen järjestys uusien huonekalujen kera parempi vaihtoehto. Ainakin nykyinen on todettu toimivaksi. Olen pohtinut tätä jo pitkään, mutta en oikein pääse mihinkään. Muutosta haluaisin, mutten tiedä miten sen toteuttaisin...


Bea-koira täytti viime viikolla seitsemän. Iso tyttö, mutta silti näyttää ihan pennulta.  Ja on kyllä sellainen meidän perheen karvainen vauva. Lapset sanoo, että Bea on tylsä koira kun se ei jaksa kauheasti leikkiä. Minä sanon, että se on liian fiksu juostakseen loputtomasti saman pallon perässä. Fiksu tuo koira tosiaan onkin. Välillä ajattelee vähän liikaakiin. Tapojensa orja, jos ei muuta. Samat rutiinit tuovat kai turvallisuuden tunnetta koirillekin.

Tämä blogi taasen täyttää pian jo viisi vuotta. Ikinä en silloin blogin synttäripäivänä muista vuosipäivää, mutta nyt muistin jo etukäteen. Vähän yli vuoden on bloggaustahti ollut aika hidas, mutta minulle tällä hetkellä sopiva. Enempään en pysty ja on  minusta ihan tervettä, ettei blogi ole koko ajan mielessä. Joskus on niinkin ollut. Olen nimittäin joskus pohtinut blogiasioita ja postauksia aika paljon ja panostanut tähän huomattavasti nykyistä enemmän. Ehkä silloin ajattelin, että tästä voisi tulla minulle enemmänkin kuin harrastus, muttei koskaan tullut ja hyvä niin. Nyt minulle sopii tällainen rento harrastelu blogin parissa ilman mitään suurempia tavoitteita. Kuitenkin viisi vuotta on pitkä aika ja monia kivoja kokemuksia on blogin myötä tullut koettua. Niistä olen kiitollinen.


Kertokaahan, mitä teille kuuluu?

Ihanaa kevättä odotellen, Kati