Heippa taas! Pakko postata vähän ajatuksia teemalla "living my best life". Ainahan voi pohtia, että elämä voisi olla jollain tavalla parempaa tai että voisi olla vielä piirun verran onnellisempi. No ainahan sitä, mutta kannattaako sitä täydellistä elämää ja onnellisuutta edes tavoitella? Mitä jos yrittäisi olla tyytyväinen juuri siihen, mikä on nyt hyvää. Olen viime päivinä tuntenut oloni kiitolliseksi ja iloiseksi monista asioista omassa elämässäni, vaikken voi mitenkään ajatella, että kaikki olisi jollain tavalla täydellistä. Ja onneksi ei olekaan, sillä epätäydellisyys on mielenkiintoista ja tavallaan hyvä asia. Tässä muutama asia, jotka tällä hetkellä tuntuvat minun elämässäni olevan kohdillaan.

1. Talvi

Nautin kovasti siitä, että meillä täällä etelässäkin on vihdoin kunnollinen talvi. Eilen pääsin pistämään murtsikkasukset ensimmäistä kertaa jalkaani ja lenkki läheisellä pellolla tuntui virkistävältä. Aurinko paistoi ja hanki kimmelsi. Minua eivät itse asiassa haittaa edes nämä kovat pakkaset, sillä siitäkin selviää pukeutumalla kunnolla. Talvi ja auringonpaiste on niin ihanaa ja siitä saa uskomattoman paljon voimaa!


2. Työ

Uusi työ tuntuu vieläkin uudelta ja kivalta. Joka päivä on kuin suuri seikkailu ja joudun ja saan haastaa itseäni ihan tosissaan. Kansainvälinen meininki tuo haasteita, joita en oikein osannut edes odottaa, mutta niistäkin selviää kun on intoa oppia uutta ja kehittää itseä ja omaa tekemistä. Kyllä työpaikan ja oikeastaan alan vaihto tässä elämän vaiheessa on niin virkistävää.

3. Teinit

Tällä hetkellä nautin meidän teini-ikäisistä tosi paljon. Jotenkin tuntuu, että keskustelut heidän kanssaan ovat mukavia ja pääasiassa positiivisia. On mukava huomata, että he pohtivat omaa tulevaisuuttaan tosissaan ja koulu sujuu kaikilla suhteellisen mutkattomasti. Toki voi olla, että tämä on väliaikasta, mutta aion nauttia tästä ihan niin kauan kuin mahdollista!


4. Takkatuli

Pakkaset - mikä ihana tekosyy polttaa takkaa ihan päivittäin! Meillä talo tulee helposti turhan kuumaksi, jos takka on päällä vähän lämpimämmällä säällä. Paukkapakkasilla takka lämpeää meillä melkein päivittäin. Sen lämpö ja räiskintä tuo ihanaa tunnelmaa kotiin!

5. Lämmin kuppi teetä

Minä olen vannoutunut English breakfast -teen kannattaja. Se maistuu minusta tarpeeksi ihan tavalliselta Englannissa yleensä tarjottavalta teeltä, joka tietenkin nautitaan maidon kera. Olen viime aikoina laajentanut teekokeilujani erilaisiin yrttiteelaatuihin, kiinalaisiin teelaatuihin ja nauttinut myös vihreästä teestä. Tee on ihana talvijuoma ja tuo hyggeä fiilistä mitä parhaiten.

Nämä kuvat on otettu jo kuukausi sitten kun nautimme miehen synttäreiden kunniaksi Runebergin torttuja. Kertokaahan mikä teidän elämässänne on tällä hetkellä hyvää.

Best life -hetkiä ihan teille kaikille toivottaa

Kati