Ompas ollut viikko! Se on ollut täynnä isoja tunteita, ylämäkiä, alamäkiä, iloa ja kyyneleitä. Kaikki nivoutuneena tiukasti yhteen. Onneksi on viikonloppu, jolloin elämä on täynnä vain ja ainoastaan rauhaa. Tunnetta siitä, ettei tarvitse suorittaa ja että voi vain nauttia kodista ja perheestä.

Monet bloggaajat ja vloggaajat kirjoittavat elämäsä bucket listejä. Eli listoja, joita haluavat elämässään kokea, ennen kuin englanniksi sanottuna "kick the bucket" eli siirrytään ajasta iäisyyteen. En nyt halua alkaa oikeasti mitään koko elämän ämpärilistaa tekemään tässä, mutta tähän viikonloppuun sen nyt aion paljastaa;


1. Pitkä metsälenkki

Aaettä! Pitkä metsälenkki on ehkä sitä parhainta rentoutumista, mitä minä tiedän. Viime viikonloppuna löydettiin Bean kanssa uusi reittikin, jota ehkä voisi lähteä uudestaan tallustamaan. Itse asiassa taisimme vähän eksyäkin, mutta onneksi minualla on kohtuu hyvä suuntavaisto, joten parin tunnin kävelymatkan jälkeen löysimme tien kotiin.


2. Leivon jotain ihanaa


Ystäväni hehkutti Facebookissa itse leipomiaan ruisleipiä. Postaus aiheutti minussa sellaisen "pakko leipoa jotain ihanaa tänä viikonloppuna" -tunteen. Vielä en ole päättänyt mitä leivon, mutta mielessä on pyörineet niin sämpylät kuin pullatkin. Ehkä teen molempia.

3. Putsaan takkaluukut ja nautin takkatulen loimusta


Meillä on viime talven jäljilta takkaluukut vieläkin ihan mustat. Ne pitäisi putsata ihan kunnolla, jotta tulen loimusta pääsee nauttimaan. Siinä viikonlopun hyvä työ.

Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

I've had quite a week. Luckily it's weekend and I've collected a bucket list of things to do. I'll be taking a long walk in the forest, baking something and cleaning our fireplace door windows and enjoying the fire. Have a great one!

Love, Kati