Eräs ystäväni kutsui minua tällä viikolla hyväksi ihmiseksi. Ei mukavaksi tai ihanaksi, vaan hyväksi. Se lämmitti, sillä tottakai haluan olla hyvä ihminen, niin varmasti meistä suurin osa. Aloin pohtimaan hyvän ihmisen käsitettä ja sitä, mikä sitten tekee hyvän ihmisen. Ja tietenkin mitä voi tehdä sen eteen, että olisi vielä parempi ihminen, hyvä ihminen tai ainakin matkalla sellaiseksi. Kaikkihan me olemme virheellisiä. Myös hyvät ihmiset. Kaikki tekevät virheitä, myös hyvät ihmiset. Mutta jos joku kokee, että olet hyvä ihminen, olet ehkä ainakin matkalla siihen, ellet jopa lähestymässä määränpäätä. Kuka sitten on huono ihminen? Minä ajattelen, että ei kukaan oikeastaan, mutta jokainen on keskeneräinen. Siksi ehkä hyvän ihmisen leima on minun mielestäni tavoiteltavaa. Ja koska muut määrittävät sen, onko joku hyvä ihminen, liittyy se vahvasti siihen, miten me olemme muiden ihmisten kanssa ja miten muut meidän näkevät ja kokevat.


Luin erään yritysjohtajan ajatuksia kirjoittamisesta ja bloggaamisesta. Hän oli kokenut, että kirjoittaminen on tehnyt hänestä paremman johtajan. Kirjoittaminen on ollut yksi asia, joka on auttanut minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Kun joutuu tyhjän paperin edessä pohtimaan sitä, miten sanansa paperille laittaa ja sitä, miten vastaanottaja siihen mahdollisesti reagoi, joutuu väkisinkin kehittämään omaa ajatteluaan ja viestintää. Joutuu pohtimaan asioita useammalta kantilta ja panostamaan monipuoliseen vuoropuheluun niin itsensä kuin muidenkin kanssa. Se, että olen päättänyt kirjoittaa ajatuksiani internetiin, jossa palaute on suoraa ja usein kriittistäkin, on kehittänyt minua vieläkin enemmän. Olen jopa oppinut kuuntelemaa entistä paremmin, joka on upea juttu. Kuunteleminen on nimittäin minunlaiselleni ekstrovertille haasteellista ja ilman kuuntelemista ei synny vuorovaikutusta ja siksi se on tärkeä taito, jota haluan jatkossakin itsessäni kehittää.


Empatiakyky on yksi hyvän ihmisen tärkeä ominaisuus. Se  kehittyy lapsuuden aikana ja auttaa meitä selviytymään sosiaalisissa tilanteissa. Lähtökohtaisesti en ole ajatellut omaavani mitään superempatiakykyä, mutta onneksi elämän varrella senkin oppimiseen on ollut mahdollisuus. Ja ehdottomasti empatiakykyä voi myös oppia. Lähtökohtana pitää kuitenkin olla ihmisen oma halu oppia empatiaa ja siis tulla empaattisemmaksi. Omalla kohdallani empaattisuus tulee vahvasti sitä kautta, että nautin muiden seurasta ja toisten ihmisten kanssa olemisesta. Olen sosiaalinen. Haluan, että muillakin on mukavaa ja koen, että jos muillakin on mukavaa, on minullakin mukavaa. Mutta on tärkeää myös ymmärtää, että ne samat asiat, jotka ovat minulle tärkeitä, eivät ehkä ole tärkeitä jollekin toiselle. On oltava tarpeeksi empaattinen ymmärtääkseen, mikä on sille toiselle tärkeää, eikä vain puskea omaa näkemystä hyvästä elämästä, hyvästä vuorovaikutuksesta tai vaikka hyvästä illanvietosta. Jokaisella meistä on oma näkemys ja kokemus siitä, mikä meistä on mukavaa ja hyvä ihminen ymmärtää tämän.



Jossain nettikeskustelussa kuvattiin hyvää ihmistä sellaiseksi, joka on rehellinen itselleen ja muille. Sellaiseksi, joka tuntee itsensä. Kyllähän itsetuntemus ja -ymmärrys ovat kaiken lähtökohta. Pitää nähdä omat vahvuudet ja heikkoudet ja osata myös olla niistä rehellinen itselleen. Kun on sinut itsensä kanssa, voi itseä alkaa kehittämään. Ihminen, jolla on täysin väärä käsitys omasta itsestä ja siitä, miten muut näkevät hänet, on liian kaukana siitä, että lähtisi muuttamaan toimintaansa. Olen joskus kohdannut ihmisiä, jotka kuvailevat itseään sosiaalisiksi, mutta pidemmällä aikavälillä muut näkevät heidät enemmänkin introvertteinä, jopa epäsosiaalisina. Jos oma käsitys itsestä on väärä, on vaikea ehkä ymmärtää, miksi muut reagoivat häneen niin kuin tekevät. Siksi itsetuntemus ja -ymmärrys on niin tärkeää. Ja kun itsetuntemus paranee, voi paremmin ymmärtää myös muita ja heidän reaktioitaan.

 
Se myös auttaa, jos pystyy edes jollain tasolla hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Monet introvertit kokevat, että ovat vääränlaisia, koska esimerkiksi työnhaussa hyviksi ominaisuuksiksi luetellaan usein ekstroverttiin liitettyjä ominaisuuksia. Mutta älkää introvertit huoliko, sillä meillä ekstroverteilläkin on vaikeaa. Me koemme olevamme liian äänekkäitä, liian päällepäsmäreitä ja liian tilaavieviä. Tämän asian kanssa olen paljon viime vuosina paininut ja suorastaan keskittynyt hiomaan ekstriverttiyttäni vähemmälle. Ja tiedättekö se on ollut hyvä asia.  Se ei tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen tai ettenkö voisi ekstroverttinä olla hyvä ihminen. On vain hyvä ymmärtää, miten muut meidät näkevät ja mitkä asiat voivat mahdollisesti kiristää muiden ruuvia väärällä tavalla.  Ikä onneksi auttaa meitä todella paljon. On turha vähätellä sitä, kun sanotaan, että iän myötä viisastuu ja että särmät hioutuvat pehmeimmiksi. Tärkeää on, että ymmärrämme oman toimintatyylimme vaikutukset muihin ja että tiedostamme sen, miten muut saattavat meidät kokea. Näin voimme vahvistaa omia kanssakäymisen taitojamme ja olla parempia ihmisiä muille. Eli siis hyviä ihmisiä.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne hyvästä ihmisestä. Millainen on sinun mielestäsi hyvä ihminen? 

Ihanaa lauantaipäivää! Mä aloittelen tässä siivoushommia.Hyvän ihmisen hommia nekin.

Love, Kati