Myöhäset moikat tänne blogiin! Ompas ollut ihana viikonloppu! Sain tehtyä kaikenlaisia siivoilujuttuja ja niistä iloitsin ihan jo ääneenkin. Nuoriso ihmetteli, että tykkäänkö oikeasti noin paljon siivoamisesta, johon sitten tarkensin, että en oikeastaan tykkää siivoamisesta, mutta lopputuloksesta kylläkin. Ja kyllähän se ihan päivittäin ärsyttää, jos paikat ovat rempallaan, joten siivoamisesta tulee pitkäksi aikaa hyvä mieli.



Viime viikonlopun projekti olikin sellaista sotkua aiheuttavaa sorttia, kun maalasin tuon olohuoneessa olevan kaapin valkoisesta mustaksi. Olen ihan mielettömän tyytyväinen lopputulokseen, vaikka eipä se helppo projekti ollut. Erityiesti ikkunoiden ristikot, jotka eivät siis ole irroitettavissa, olivat aika hankalat maalata. Maalarinteipin tunkeminen pieniin kulmiin osoittautui erityisen haasteelliseksi.



Käytin maalaamiseen Vintro-kalkkimaalia ja sitä kului ihan kokonainen pönikkä, vaikka myyjä kehui maalia hyvin riittoisaksi. Ehkä kaapissa oli kuitenkin niin paljon yksitiskohtia, että siksi maalia kului paljon. Muuten maaalaaminen kalkkimaalilla oli tosi helppoa ja taisin saada siksi pienen maalauskipinän. Että kiitos vaan kampaajalle, joka minut usutti kalkkimaalia ostamaan. Parastahan kalkkimaalissa on se, ettei kaappia tarvinnut sen enempää hioa tai muuten prepata ennen maalaamista.



Viimeisen silauksen mustaan kaappiin tekivät kuparinväriset vetimet, jotka minulta löytyi valmiina. Nyt kun olen kaappia viikon verran katsellut, tuntuu siltä, että sen on tuonut luonnetta meidän muuten niin vaaleaan olohuoneeseen. Jopa matossa olevat mustat ruudukot tulevat nyt entistä paremmin esiin. Seuraava olohuoneen projekti liittyy ison valkoisen lipaston hävittämiseen tai tarkemmin siirtämiseen tyttären huoneeseen. Se tapahtuu heti kun saan hankittua sellaisen pienemmän lipaston eteiseen, johon saamme säilöttyä laskuja ja muuta tarpeellista.

Jos haluat lukea kaapin tarinaa aiemmista postauksista, ne löytyvät täältä ja täältä

Nyt ollaan jännän äärellä eli mitä tämä tiukka raati sanooa lopputuloksesta? Hitti vai huti?

I painted the old white cupboard black and I'm really happy with it!

Love, Kati