Minä olen aina seurannut tarkasti uutisia. Luin jo nuorena tyttönä päivittäin sanomalehteä ja äidin vieressä katsonut puoli yhdeksän uutisia. Niitä ainoita oikeita, ainakin äidin mielestä. Muutamat uutistapahtumat ovat jotenkin syöpyneet omaan sydämeen ja myös tiukasti verkkokalvolle. Niistä päivistä ja hetkistä on helppo kaivaa muistot esiin ihan milloin vaan. Ne ovat pysäyttäneet. Yksi sellainen on Aasian tsunami, jonka vedet tuntuivat vyöryvän olohuoneen lattialle tai New Yorkin kaksoistornien kaatuminen melkeimpä syliin.


Yksi sellainen pysäyttävä uutistapahtuma minulle on myös ollut Dianan kuolema. Se tuli niin yhtäkkiä yllättäen ja siitä seurannut surutunnelma oli hyvin käsin kosketeltava. Silloin kukkameri ulottui omaan olohuoneeseen ja ihmisten järkytys näkyi katukuvassa. Tunteet ja suru olivat hyvin voimakkaat erityisesti Englannissa, jossa silloin asuin. En ikinä unohda sitä sunnuntaiaamua, jolloin tieto Dianan kuolemasta tuli.



Olin lähdössä töihin Nottinghamin Wollaton Parkissa sijaitsevaan kahvilaan. Olin sopinut meneväni bussilla yhdessä työkaverin kanssa, joka asui lähellä. Laitoin aamutoimien ajaksi television päälle pienessä ullakkokaksiossa, jossa silloin asuin. Uutinen Dianan kuolemasta tuntui niin epätodelliselta. Miten sellainen voi olla mahdollista?



Soitin ystävälleni Letitialle ja kerroin Dianan kuolemasta. Hän ei meinannut uskoa, että näin oli käynyt. Luuli minun pelleilevän. Oikeasti. Pyysin häntä laittamaan television päälle ja katsomaan itse. Sitten hän uskoi. Ja järkyttyi. Wollaton Park oli sinä päivänä hiljainen. Asiakkaita oli vain kourallinen ja meillä oli töiden lomassa aikaa puhua Dianasta. Ja niinhän me puhuimme. Koko päivän. Ja asiakkaatkin halusivat puhua siitä. Dianasta ja hänen kauheasta kohtalostaan.



Omat lapseni ovat nyt samanikäisiä kuin William ja Harry olivat menettäessään äitinsä. Tiedän, etteivät he olleet valmiita äitiään menettämään, eikä heidän äitinsä ollut vielä valmis heistä luopumaan. Surullinen kohtalo kaikille.

Onneksi pojat ovat toivottavasti saaneet huomata, miten paljon heidän äitinsä monille ihmisille merkitsi.

Pidetään huolta toisistamme.

I'm remembering Diana and the day that she died. Today it's 20 years ago.

Love, Kati

Pictures borrowed from:
http://edition.cnn.com/2013/08/17/world/gallery/princess-diana/index.html 
https://fi.pinterest.com/pin/734297914213495706/