perjantai 12. toukokuuta 2017

Pukudraama-addiktin tunnustuksia



Idea tähän postaukseen kumpusi Tiian Diana-postauksesta, joka löytyy täältä. Tiia tunnusti olleensa kova Diana-fani. Minäkin olen aina vähän ollut, vaikken ole Dianalle kirjettä kirjoittanut, niin kuin Tiia.

Sain kuitenkin kokea Dianan kuoleman surun läheltä, koska asuin silloin Englannissa. Olin sinä sunnuntaiaamuna lähdössä töihin kahvilaan. Aamulla laitoin television päälle ja sieltä näin kauheat uutiset, että Diana oli kuollut. Kerroin asiasta puhelimessa kaverille, jonka oli määrä tulla kanssani töihin yhtämatkaa. Hän ei meninannut millään uskoa, että Diana oli kuollut. Muistan, miten koko päivän päivittelimme asiaa ja kauhistelimme hänen kohtaloaan. Hän oli niin kaunis, eli niin onnettomana kaikesta loistosta huolimatta ja miten hänen ihanat nuoret poikansa menettivät rakkaan äitinsä aivan liian nuorena.

En koskaan unohda niitä päiviä. Vein Nottinghamin kaupungintalolle kukkia ja kävin kirjoittamassa kirjaan surunvalitteluni. Koko kansan syvä suru oli niin käsin kosketeltava. Hän oli niin kovin rakastettu. Netflixistä löytyy muuten Dianan elämää käsittelevä elokuva. Se ei ole mitenkään huippulaatuinen, mutta koska hän oli niin kiinnostava henkilö, piti elokuva minut ainakin täysillä otteessaan. 



Kuten tosiaan tiedätte, olen asunut melkein koko ysärin Englannissa. Ja leikkimielisesti usein totenakin, että taisin edellisessä elämässä olla englantilainen aristokraatti. Liekö sitä perua vai muuten vaan, mutta olen aina ollut kiinnostunut kuninkaallisista ja suosikkiohjelmani televisiossa ovat kaikenlaiset pukudraamat. Ja erityisesti sellaiset tietenkin, jossa puvut ovat kauniita ja puitteet hienot. Siksi ehkä taannoin YLEltä tullut Poldark jäi minulta katsomatta ja yllärinä sitä seurasikin meillä minun sijaan mieheni. Tällä hetkellä pukudraama-addikteja hemmotellaan YLEltä tiistaisin tulevalla Victoria-sarjalla. Se kertoo kuningatar Victorian elämästä, joka on sikäli tosi mielenkiintoinen, että hän nousi valtaistuimelle hyvin nuorena. Nyt sarjassa on päästy jo siihen vaiheeseen, että nuori Victoria on nainut Albertinsa ja pari totuttelee uuteen avioelämään.



Kaikkien pukudraamojen äitihän on tietenkin Downton Abbey. Se on niin loistavasti tehty sarja, että koukuttaa kaikki katsojat heti alusta mukaan Granthamin jaarlin perheen ja heidän palvelijoidensa elämään. Eniten ehkä pidän sarjasta siksi, että sen parissa on muistunut mieleen taas historiallisia asioita, kuten ensimmäinen maailmansota, sähkön yleistyminen kodeissa, puhelimen keksiminen ja naisten aseman muuttuminen 1900-luvun alussa. Sen verran kova Downton fani olen, että voisin jopa kuvitella joskus käyväni sen kuvauspaikassa eli Highclaren linnassa, joka sijaitsee ilmeisesti suhteellisen lähellä Lontoota.



Netflix-katsojille on pakko vinkata, että toki sieltä löytyy Downton Abbey, mutta erityisesti sieltä kannattaa katsoa kuningatar Elisabethin elämästä kertova sarja The Crown. Olen tietenkin jo ensimmäisen kauden katsonut ja tuskin maltan odottaa hetkeä, jolloin Netflix ilmoittaa uuden kauden olevan katsottavissa! Tässäkin sarjassa on mahtavaa nähdä historiallisia hetkiä ja miten ne vaikuttavat Elisabethin työhön kuningattarena ja elämään muutenkin. Sarjassa kuvataan todella hyvin esimerkiksi Lontoossa ollut paha savusumu, joka aiheutti tuhansien ihmisten kuoleman vuonna 1952. Muita sarjan henkilöitä ovat esim. Churchill ja Elisabethin aviomies prinnsi Philip. Myös Elisabethin siskon Margaretan kimurantti rakkauselämä kuvataan sarjassa todella hienosti.



Ja yksi kaikkien aikojen pukudraamasuosikki on tietenkin Pride and Prejudice -sarja, jossa upea ja komea Colin Firth esittää jäykkää Mr Darcyä ja ihana Jennifer Ehle on Elisabeth. Olen katsonut sarjan monen monituista kertaa, enkä ikinä kyllästy, vaikka vuorosanatkin tiedän jo melkein ulkoa! Ihana sarja, ihanat näyttelijät ja oi niin kauniit puvut ja puitteet!

Onko siellä ruudun takana muita pukudraama-addikteja? Ja seuraatteko muuten kuninkaallisten elämää?

Ihanaa viikonloppua telkkarin ääressä tai muutenkin! 

Kuvat lainattu:
https://www.dramafever.com
http://www.thirteen.org
http://diana-award.org.uk
http://www.pbs.org
www.netflix.com

I am a hopeless costume drama addict. I love Downton Abbey, The Crown, Pride and Prejudice and Victoria and many others. Do you like costume drama and do you like to follow the royalty?

Love, Kati

16 kommenttia

  1. Jostain syystä Ison-Britannian kuninkaalliset kiinnostavat enemmän kuin naapurimaan kuninkaalliset. Rakastan elokuvia, joissa on upeita pukuja. Ylpeys ja ennakkoluulot elokuvassa pidän maalaisromanttisesta tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tykkään niistä puvuista ja ehkä vähän historiastakin. :)

      Poista
  2. En hirveästi seuraa pukudraamoja, mutta sen verran kuitenkin, että haaveilen saavani joskus päälleni sellaisen upean, monikerroksisen mekon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, sehän olisi ihanaa, ehkä myös oma unelmani....

      Poista
  3. Downton Abbey oli ihan supersuosikki, The Crown on myös erinomainen ja sitähän on luvassa vielä viisi kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! En tiennyt, että tulossa on vielä viisi kautta, ei tosiaan yhtään liikaa, voisin viettää sen parissa vaikka kuinka pitkään! :)

      Poista
  4. Kyllä pukudraamat on ihania! Samoin olen tykännyt esim. espanjalaisesta Muotitalo Velvetistä, joka kuvaa 50-lukua ja sen aikaista muotia :) Olen miettinyt mistä mielenkiinto tälläisiä ohjelmia (ja nimenomaan vaatetusta) kohtaan johtuu ja tullut siihen tulokseen että puku tekee miehen ja naiset pukeutuvat naisellisesti, kuin olisi juhlat koko ajan :) Se minkälainen naisen asema sitten taas oli aikoinaan, siihen en puutu ;)
    Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sinäkin olet ollut entisessä elämässä vaikka espanjalainen aristokraatti ;) Ihania sarjoja nuo!

      Poista
  5. En taida oikein perustaa pukudraamoista, mutta Downton Abbey -fani olen - ja erityisesti Lady Violet-fani;) Dianan kohtalo surettaa edelleenkin ja hänen kauneuttaan ja tyyliään ihailin. Totta kai ne upeat iltapuvut ja moni muukin asu - mutta mieleeni on jäänyt erityisesti kuva Dianasta, jossa hän seisoi keskellä miinakenttiä valkoisessa paitapuserossa, farkuissa, nilkat paljaina ja jaloissa loaferit. Miten jotkut ihmiset vaan ovat jotenkin sisäsyntyisesti tyylikkäitä tilanteessa kuin tilanteessa!
    Nykypäivän kuninkaallisten menoa seuraan toisella silmällä - ja välillä molemmillakin. Olen suuri prinsessa Victoria-fani;)
    Ihanaa äitienpäivää, Kati <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tykkään Violetista. Niin näppäriä kommentteja ja niin suuri sydän. Ja Di oli ehdottomasti yrittämättä tyylikäs, ei voi mitään. Kuitenkin kurja kohtalo hänellä.

      Poista
  6. Iiks ihana postaus ja miten Diana faniuden lisäksi kaikki lempparisarjatkin. Colin <<3 No hiukanko olen kade, että olet asunut ysärin brittilässä, aivan mahtavaa! Haaveena on ollut aina asua siellä, mutta onneksi on tullut käytyä sentään niin monet kerrat, etten enää muista, joten tuo enkkulanälkä on ns. saanut tyydytystä. <3

    Sydämellistä äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, COlin, <3 Ei pysty sanomaan enempää, on se vaan niin ihana. Ja enkkulaan on aina ikävä, ei sillekään voi mitään.

      Poista
  7. Ihania ohjelmia kaikki <3 Viikonloppuna näin fb:ssä uutisen, että Downton Abbeystä tulee elokuva. Filmaukset alkavat syksyllä.

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että elokuvalla on samat tekijät etteivät vaan amerikkalaiset pilaa sitä. Se on vaan niin ihana sarja!

      Poista
  8. Ihania sarjoja <3 Ja juuri luin uutisen, että Downton Abbeystä tehdään elokuva, kuvaukset alkavat syksyllä...

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall