torstai 11. toukokuuta 2017

Kuvaterveiset Prahasta



Iloiset terveiset Prahasta! Tai nyt jo täällä kotona, mutta postauksen kuvat ovat kuitenkin alkuviikon Prahan reissulta, jonka tein työn puitteissa. Turistihommiin ei oikein kauheasti ollut aikaa, joten en lähtenyt kameraa kantamaan mukanani. Kuvat on siis napsittu kännykällä ja osa onnistuikin ihan hyvin.


Praha on kaunis vanha kaupunki. Minun mieleeni tuli siitä vahvasti Tallinna. Se on vaan paljon isompi. Eli jos tykkäät Tallinnasta, tykkäät Prahasta. En nyt lähde tässä hirveitä matkavinkkejä teille antamaan, koska en niin kauhean syvällisesti päässyt Prahan sisimpään tällaisella pikavisiitillä tutustumaan.


Minulle ehkä kaikkein ihanin asia Prahassa oli pitkälle edennyt kevät. Oli ihana nähdä taas vihreitä puita, nurmikkoa ja kauniita kukkia. Me kun täällä Suomessa vielä odottelemme kevään tuloa, oli ihana saada siitä pieni maistiainen syreenien ja hevoskastanjoiden kaunistamina.


Viime lauantaisella Tampereen reissulla kuvasin paikallisia rakkauslukkoja, ja olihan niitä pakko Prahassakin kuvata, kun sattuivat kohdalle. Jotenkin ihana perinne tuo lukkojen laittaminen, vaikken ole kenenkään kanssa sellaista koskaan päässyt laittamaan. Ehtiihän sitä vieläkin, eikös?



Illallisen jälkeen tuli  mahdollisuus ottaa muutama Praha by night -kuva, jotka onnistuivat kännykällä yllättävän hyvin.





Tässä nämä kuvaterveiset! Toivottavasti tykkäsitte ja saitte vähän kuvaa siitä, millaiset maisemat Prahassa on. Vaikka työmatkat ovat kivoja, on niiden jälkeen aina vähän sellainen voipunut olo.

Onneksi huomenna onkin taas perjantai ja viikonloppuna ei ole kamalasti ohjelmaa. Tytär on tämän viikon Puolassa vaihto-oppilaana. Tuskin maltan odottaa, että hän tulee takaisin kotiin lauantaina!

Iloa loppuviikkoon!

Here are some pictures from my short visit to Prague. It reminded me a lot of Tallinn. It was full of beautiful buildings and most of all green parks that were nice to see as we're still waiting for spring here in Finland. It's soooo cold all the time!

Love, Kati

10 kommenttia

  1. Kauniita kuvia kauniista kaupungista.
    Ihanaa torstai-iltaa Kati ❤️

    VastaaPoista
  2. Praha on ihana, mun mielestä paljon kauniimpi kuin Tallinna, siis omasta mielestäni. Olisin valmis vaikka heti lähtemään Prahaan :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se paljon isompi kuin Tallinna. Onneksi sinne on lyhyet lennot. 😀

      Poista
  3. Mä en ole vielä koskaan käynyt Prahassa, mutta mies on, ja sanoi mulle työreissunsa jälkeen, että mä tykkäisin.:)
    Kauniilta näyttää.
    Leppoisaa loppuviikkoa Kati!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän se on vanha ja kaunis. Kiitos Taina! ❤️

      Poista
  4. Lumoava Praha <3 Olin siellä viime syyskuussa ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa että sinne jäi kaipuu, pakko päästä uudelleen! Työreissut on rankkoja mutta kiva kun ehdit edes hiukan katsella maisemia.
    Rentouttavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työreissut on ihan kivoja, vaikka rankkoja. Välillä ei ole kauheasti aikaa maisemien katseluun, mutta joskus taas on. 😍

      Poista
  5. Praha vaikuttaa paikalta, johon voisin kuvitella itsekin matkustavani. Kauniita maisemia ja rakennuksia. Hyvin olet onnistunut tallentamaan ihan kännykälläkin Prahan maisemat kuviisi. Kivaa loppuviikkoa Sinulle, Kati ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo känny on yllättävän hyvä ja helppohan se on myös. 😀

      Poista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall