maanantai 27. maaliskuuta 2017

Vihreä parantaa ilmanlaatua ja piristää mieltä! | sisäilma-asiaa



Aika hassua, että edellisen somekoukkuun liittyvän postauksen jälkeen pidin viikon blogitauon. En tahallani. En vain oikein ehtinyt. Nyt olemme lomailemassa täällä Ruotsin Åressa. Meidän pitäisi tähän aikaan päivästä olla laskettelemassa, mutta täällä on hirveä tuuli ja vesisade. Suurin osa hisseistä on kiinni ja laskettelumahdollisuudet siksi hyvinkin rajalliset. Päätimme tänään odotella vähän myöhempään, ennen kuin lähdemme mäkeen. Harmittaa hieman, mutta toivoa on, että huomenna ilma olisi jo paljon parempi ja tuuli laantunut niin, että hissit olisivat taas auki. Toisaalta minä nautin kyllä jo ihan siitä, että ollaan poissa kotiympyröistä ja saamme nauttia perheen yhteisestä ajasta, rinteessä tai ei.



Siksi siis ehdin tänne blogiinkin. Oikeastaan on kiva täällä tuulen, sateen ja tuiverruksen keskellä katsoa näitä vihreitä kuvia. Meidän olohuoneeseen on tosiaan tullut aimo annos vihreää näiden kahden kasvin myötä. Isompi on palmuvehka, joka on kuulemma todella helppohoitoinen ja vaatimaton. Se enteilee sitä, että tulemme hyvin juttuun. Pienempi on aloe vera. Pidän siitä kovasti.



Tyttären huoneeseen ostin viirivehkan. Luin jostain, että se on yksi parhaita puhdistamaan ilmaa. Tytär kärsii koulun huonosta sisäilmasta ja siksi ajattelin, että happirikkaus hänen makuuhuoneessaan saattaisi tuoda vastapainoa koulun huonossa sisäilmassa vietetylle ajalle. Olen oikeastaan ihan tosi vihainen tuosta sisäilma-asiasta. Uskomatonta miten täällä leikitään nuorten terveydellä, sillä asiaa vähän tutkittuani huono sisäilma on kouluissa ja päiväkodeissa enemmän sääntö kuin poikkeus! Lisäksi kiukuttaa se, miten asioita peitellään ja miten tehdään selvityksiä selvitysten perään ilman että ihan oikeasti tartuttaisiin ongelmaan kunnolla. Olen nyt kontaktoinut monia kunnan tahoja koulun sisäilma-asian vuoksi ja toivon todella, että asiaan saadaan kesän jälkeen muutos!


Vihersisustaminenhan on niin hit ja pop tällä hetkellä, ettei sisustuslehdistä löydy kuvaa ilman, että siinä on jokin kasvi. Itse olen pitkään himoinnut meille peikonlehteä. Sekin on isolehtinen kasvi, joka puhdistaa tehokkaasti ilmaa. Mainittakoon, etten ole oikeastaan huolissani meidän kodin sisäilmasta, sillä siinä ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa, mutta tuon koulujutun vuoksi asia on jäänyt päähäni pörräämään vähän jopa liiaksikin.



Uskomatonta on se, että meillä on mielettömän ihana ja puhdas luonto eikä edes suomalaisissa kaupungeissa ole kovinkaan huono ilma, mutta meillä on erityisesti julkiset rakennukset niin homeisia, että ne sairastuttavat kokonaisia sukupovia! Kysyin muuten tyttäreltä mitä meillä muutama viikko sitten vieraillut puolalainen vaihto-oppilas piti Suomessa ollessaan parhaana juttuna. Tyttären mukaan hän oli arvostanut erityisesti puhdasta ilmaa, puhdasta luontoa ja meidän ihania koteja. Englantilaiset ystävämmekin aina kehuvat Suomessa käydessään meidän kaunista puhdasta luontoa ja raikasta ja puhdasta ilmaa. Asioita, joita me pidämme itsestäänselvyyksinä!



Ja sen lisäksi, että kasvit puhdistavat ilmaa, ovat ne ilo silmälle ja tuovat palan luontoa meidänkin olohuoneeseen. Nyt lähdemme uhmaamaan kaikkia luonnonoikkuja ja laskemaan mäkeä, sillä täällä meillä on sellainen kirjoittamaton sääntö, että mäkeen mennään, vaikka ilma olisi mikä. Edes vähäksi aikaa.

Mukavaa viikkoa!

I gome new green plants to our livingroom. They give a nice natural touch and improve the air quality, which has been on my mind lately with my daughter suffering from asthma due to some poor air quality at school.

Love, Kati


8 kommenttia

  1. No minä ainakin siitä viirivehkan sisäilmaa parantavasta vaikutuksesta kirjoittelin, kun olin sen tiedon ensin viisaammilta lukenut :).

    En vaan ole sellaista vielä ehtinyt katsastaa, mutta muuten on viherkasvit meilläkin lisääntymään päin. Ja olen myös aikonut alkaa oikeaksi kodin pikku viherhengettäreksi, joka saa kasvit kukoistamaan ihan vaan pelkällä läsnäolollaan. Hehheee. Ei näyttöjä ihan tuosta vielä, mutta kehitystä kyllä on tapahtunut ja se on palkitsevaa, kun näkee, kuinka kasvit ihan oikeasti on vihreitä, eikä keltaisia tai ruskeita, kuivia tai lötköjä niinkuin ennen.

    Me oltiin viime viikko myös lomalla lumisissa maisemissa. Niin äkkiä siihen tottui, että tuntuu taas nää plussa-asteet ja vihreä (ruskea) nurmikko vieraalta. Ja kesäaika. Plääh. Siitä en tykkää.

    Iloisen reippaita lomapäiviä sinne ja kohtahan me jo nähdään. Kivaa. Ja jännittävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä taisit kirjoittaa. Hyvä vinkki! Pian nähdään Annukka! 😍

      Poista
  2. Palmuvehka on kyllä helppo, joskus kun muistaa vähän vettä antaa. Peikonlehdestä haaveilen minäkin, mutta meillä ei taida olla sellaiselle tilaa. Aikaisemminkin kun olis ollut tilaa, en tuollaista iso viherkasvia halunnut. Niin se mieli muuttuu. Mutta muutama viherkasvi meiltäkin löytyy. Vanhin on edelliseen kotiin kukkakaupasta ostamani kultaköynnös, joka meinasi jossain kohtaa kuolla. Sain siitä pelastettua pari alkua ja siellä se vitriinin päällä rehottaa. Itse asiassa onhan mulla toinenkin samanlainen, katkenneista oksista juurrutettu kukka myös.
    Toinen vanha kasvi on anopin kieli. Se ei kauneudellaan hurmaa, mutta on myös vähään tyytyväinen. Ja mikä kivointa, tuo anopin kieli on perintö edesmenneeltä anopiltani. Tai ei hän silloin yli kymmenen vuotta sitten vielä ollut virallisesti anoppi, mutta kuitenkin. Kukkaa kastellessa muistan aina hänet <3

    Mukavaa lomaa teille! Täälläkin on tuulta ja myrskyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anopin kieli ei ole aiemmin viehätyänyt, mutta nyt huomaan tykkäävänibsiitä. Maku muuttuu. 👍

      Poista
  3. Aika tavalla on meillekin tullut lisää viherkasveja viimeisen puolen vuoden aikana. Äkkiä laskien kuusi kappaletta entisen rahapuun lisäksi!:) Ja yrttejäkin mulla on amppelissa, ja kodinhoitohuoneessa siemenistä istutetut pitäis koulia...:/ En tiiä, mitä siitä tulee...

    Tuo sisäilmaongelma on niin valitettavan tuttu ja yleinen. Viime vuosina olen alkanut miettimään, että mitäs jos tuollainen sattuu omalle kohdalle. Opettajiakin heitellään koululta toiselle kokeilemaan, pystyykö olemaan vai ei, ja jos tervehtyy, niin voidaan palauttaa vanhaan oireita aiheuttavaan taloon, jotta joku sairaampi pääsee kokeilemaan onneaan. On meilläkin taloa tutkittu, vaan mitään ei oo löytyny. Äitini (opetti 20 vuotta koulurakennuksessa, jota ei enää siinä tarkoituksessa saa käyttää) hengitys kuulostaa aivan kamalalta koko ajan. Se siis vinkuu jatkuvasti, eikä hän itse sitä kuule, eikä isäkään sillä toisella kuulevalla korvalla.:P Ei tunnu astmalääkkeet auttavan, itse epäilen keuhkoahtaumaa, vaikka se on äärimmäisen harvinainen ei-tupakoivalla.

    Nauttikaa te kuitenkin lomasta ja raittiista ilmasta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käy myös opettajia sääliksi. He joutuvat vuosikausiksi altistumaan huonolle sisäilmalle, eikä koulun vaihtaminen ole välttämättä ratkaisu tai edes mahdollista. Hyvää vointia äidillesi. ❤

      Poista
  4. Minäkin olen taas innostunut viherkasveihin. Oli monta vuotta ettei ollut kuin muutama hassu.
    Nyt haluaisin ostaa vaikka mitä, mutta kun ei ole tota ikkuna-alaa, pitää olla poissa kukkakaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyll viherkasvit ovat kovin houkuttelevia juuri nyt! 😍

      Poista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall