Ihanaa huomenta! Pakko myöntää, olen ainakin ajoittain ollut koukussa somemaailmaan. Tämän blogiharrastus on todella kiva. Koukuttavakin. Mutta se tekee meistä bloggaajista myös aikamoisia somehirmuja. Meillä on keskimääräistä ihmistä useampia kanavia päivitettävänä ja somemaailma saattaa siksi niellä meidät tuntikausiksi. On oman postauksen kirjoittamista, kommentteihin vastaamista, toisten postausten lukemista ja kommetointia, on Instagramia, InstaStoriesia ja Snäppiä. On Facbook, Pinterest, Tumblr ja Google+. Kaikissa näissä minäkään en roiku, mutta nämä ovat yleisimpiä, joita bloggaajat käyttävät mm. omien postausten jakamiseen. Kanavia tulee myös koko ajan lisää, joten on valittava missä ehtii ja jaksaa olla mukana ja missä ei. Monet bloggaajat tuskailevat nyt InstaStoriesien ja SnapChatin samankaltaisuuksia; kummassa pitäisi olla, ja pitääkö olla molemmissa ja onko siellä samat seuraajat, vai eri tyypit ja mikä rooli milläkin on?



No mitä sitten? Sosiaalinen mediahan on nykypäivää. Se on osa elämää siinä missä puhelimella soittaminen tai lounastaminen työkavereiden kanssa. Miksi siitä puhutaan niin negatiivisesti? Emmekö vain halua hyväksyä muutosta ihmisten välisessä kommunikoinnissa? Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää ja samalla paljon huonoa. Se on kiva tapa pitää yhteyttä sellaisiin ihmisiin, joita ei hirveän usein syystä tai toisesta pääse kasvotusten tapaamaan. Lisäksi siellä voi vaihtaa ajatuksia omien kiinnostuksenaiheiden tai ajankohtaisten asioiden tiimoilta, muidenkin kuin oman läheisen ystäväpiirin kanssa. Siellä voi tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa kaikkea ihanaa ja kaunista muillekin nähtäväksi. Me bloggaajat tuotamme sinne sisältöä, josta lukijamme pääsevät inspiroitumaan.



Kuulostaa hyvältä, eli miksi somekoukku on huono juttu? Sanotaan, että ihmisen keskittymiskyky on lyhyempi nykyään kuin kultakalalla. Siitä syytetään osittan myös sosiaalista mediaa. Kliseisintä on nähdä ystävykset lounaalla puhelimet kädessä. Kuvataan annoksia, kuvataan drinksuja, postaillaan ja kommentoidaan somessa pöydän ympärillä olevien ihmisten postauksia. Todistin kerran tuollaisessa tilanteessa (jossa siis itse olin) Facebook-kommentin, joka sattui osumaan asian ytimeen; "Jos teillä on niin kivaa siellä, miksi te kaikki sitten koko ajan roikutte täällä Facebookissa?" Osuvaa! Se jäi kyllä mieleen ja sen jälkeen olen minäkin parantanut tapaani. Eli pyrin siihen, ettei some vie tilaa oikeilta aidoilta tunteilta ja tilanteilta.



Koukuttavimmat mediat ovat mielestäni Instagram ja Facebook. Erityisesti Instassa koko hommasta tulee välillä sellaista tulleiden ja menneiden seuraajien kyttämmistä ja loputtomien kuvavirtojen selaamista, että oikein pitää pakottaa itsensä jättämään puhelin vaikka lenkin ajaksi kotiin. Oikeasti mietin usein, että tuo on ihan sairasta! Olen tahallani ottanut pois kaikki ilmoitukset Instasta. Eli minulle ei tule mitään kilkatusta, ei merkkiä kuvakkeeseen eikä yhtään mitään, etten vain liikaa kyttäisi, mitä Instassa tapahtuu. 



Facebook saattaa olla hyvinkin koukuttava, mutta onneksi siellä ei tule roikuttua liiaksi enkä postaa sinne kovinkaan usein muuta kuin näitä blogijuttuja. Sielläkin auttaa ilmoitusten tarkka suodattaminen. En esimerkiksi halua ilmoituksia kaikista ryhmistä tai kirppiksistä, joihin kuulun. Voin tarvittaessa käydä katsomassa myytävät tuotteet kuvakansioista, jos jotain on tarpeen hankkia.  Jos sallisin kaikki ilmoitukset, olisi Facebookin maapallossa varmaan koko ajan kymmenen uutta tapahtumaa! Itse en käytä InstaStoriesia kovinkaan aktiivisesti, mutta SnapChattia käytän jonkun verran. Täytyy myöntää, että olen enemmän seuraajana noissa kanavissa ja harvemmin tuotan sinne sisältöä. Snäppiin joskus postaan jotain lenkkimaisemia tai muuta kivaa, joka itseä inspiroi, mutten postaile mitään päivittäin. Omaa nassua en tykkää kuvata ollenkaan, en mihinkään kanavaan.



Jotta somettaminen pysyisi jotenkin järkevissä mitoissa, olen tehnyt muutamia linjauksia. Puhelin kädessä ei tulla ruokapöytään eli se hetki on keskityttävä pöydän ympärillä oleviin henkilöihin ja keskustelemaan ihan livetilassa. Koiralenkille lähden usein ilman puhelinta. En aina, mutta välillä ihan tarkoituksella. Silloin nautin hetkestä luonnossa, alennan sitä kuuluisaa stressitasoa metsän keskellä ja juttelen Bealle mukavia. Kun ei ole puhelinta, ei voi kuvata, ei voi tsekata mitään, ei voi kuin vain nauttia ympäristöstä. Se on ihanaa!

Vaikka blogeissa on niin kivoja koteja ja kaikkia ihania sisustusjuttuja, on oikeasti rentouttavaa ottaa käteen ihan tavallinen sisustuslehti. Tuntea sen tuoksu ja nauttia kauniista kuvista ja laadukkaista jutuista. Arjessa en paljon ehdi ja jaksa lukea kirjoja, pyrin erityisesti lomalla lukemaan ainakin yhden kirjan. Tulevalla talvilomalla aion lukea "Suoliston salaisuus." -kirjan. Jos se on niin hyvä kuin kehutaan, kerron siitä sitten täällä blogissa myös.



Eli somekoukusta eroon pääseminen vaatii ihan selkeää päätöstä ja tietoisuutta siitä, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Mikä on itselle sopiva määrä? Ollaan siellä, mutta sillä tavalla sopivasti.


Kertokaahan, oletteko huomanneet someriippuvuutta ja jos olette, mitä olette asialle tehneet? Linkkatkaa kommenttikenttään  myös omat somekanavanne!

Minun sometekemisiäni voit seurata Facebookista, Instagramissa, SnapChatissa (nimellä villavalko) ja Pinterestissä.

Nyt on minulle luvassa pari päivää sometaukoa, sillä lähden tästä lentokentälle; tänään on vuorossa työmatka Tukholmaan. Ihan kivaa. 

I have to admit that I'm a social media addict. I have recently put a lot of emphasis on trying to keep away from social media and to use it to a certain extent but not too much. Easier said than done.

Love, Kati