Iiiik, miten ihana ilma tänään on ollut. Heräsin jo aikaisin, koska toinen pojista lähti turnaukseen. Lisäksi olin mennyt flunssan vuoksi tosi aikaisin nukkumaan, joten kaipa se unikiintiö oli vaan tullut täyteen. Heitin rippikoululaisen kymmeneksi kirkkoon ja tein ihanan lenkin Bean kanssa kauniissa auringonpaisteessa.  Lenkki tuntui erityisen ihanalta kun jalassa oli upouudet Adidaksen Superstarit, jotka ostin Stockan kantistarjouksesta. Minulla oli samaiset tossut viimeksi teininä ja silloinkin ne olivat suosikit. Taidan tietää mitä mun jalassa nähdään kesällä 2017! Eikä siinä vielä kaikki, päivä jatkui muutenkin mitä mainioimmissa merkeissä!


Totesin takapihan terassilla olevan niin lämmintä, että otanpa kupin kahvia, muutaman lehden ja istahdan hetkeksi lukemaan ja nauttimaan auringonpaisteesta. Tuo hetki venyi yllättävän pitkäksi, sillä terassilla tarkeni hyvin istuskella lampaantaljan päällä ihan sisävaatteissa. Oi miten ihanaa, kun kevät vihdoin tulee!


Kun lehdet oli luettu ja kahvi siemailtu, päätinkin hyödyntää ulkotilat koiran trimmaamiseen, josta Bea ei toki ollut kovinkaan innoissaan. Leikkaan sen turkkia ihan tavallisilla saksilla ja ulkona tuo homma on sikäli kiva tehdä, ettei karvat lentele sisällä nurkkiin luomaan lisää villakoiria. Kun turkki on leikattu, on se paljon helpompi pestä ja kuivata, joka onkin seuraavaksi vuorossa. Bea ei tykkää näistä mistään toimenpiteistä, mutta juuri siksi yritän pitää sen turkkia lyhyenä, jotta toimenpiteet olisivat mahdollisimma helppoja koiran kannalta.


Kuvassa on vielä trimmaamaton koira, joten nyt hän näyttää entistä pienemmältä. <3

Aurinkoinen päivä innosti muutenkin tavallista innokkaampaan kameran räpsyttelyyn, joka tuntuu sikäli kivalta, että blogiin löytyy nyt materiaalia taas vähäksi aikaa. Kuvapula kun on helposti yhtäkuin postauspula.

Blogien kommenttipulaan, josta kirjoittelin aiemin täällä, on herännyt joukko muitakin bloggaajia. Nyt meneillään on kampanja, jossa panostetaan erityisen aktiiviseen kommentointiin vähintään seuraavan viikon ajan. Itse olen lähtenyt sitä jo toteuttamaan ja panostanut kommentoimisessa erityisesti niiden bloggaajien blogeissa, jotka ovat kommentoineet täällä minun blogissani. Tämä on mielestäni reilua ja blogistanin hengen mukaista vastavuoroisuutta.


Kommentoinnin aktivoimiseksi blogeissa on nyt näkynyt ylläoleva Pilkkeitä-blogin pitäjän luoma tunnus, jota saa vapaasti kopioida myös omaansa. (Ehkä reilua kuitenkin mainita mistä se on peräisin).

Niinpä minäkin halusin muistuttaa kommenttikampanjasta ja haastaa mahdollisimman monet teistä mukaan kommentoimaan entistä aktiivisemmin.

I enjoyed a lovely moment in the sun with coffee and some magazines. Spring is coming soon! Bliss!

Love, Kati