Pantonen julkaisema vuoden väri alkaa olla jo perinne. Jännä muuten huomata, miten nuo aiempien vuosien Pantone-värit näkyvät tällä hetkellä vahvasti muodissa ja sisustuksessa. Vuoden 2015 väri oli yllä näkyvä marsala. Se on lähisukua viininpunaiselle, jota näkyy nyt paljon vaatteissa ja myös sisustuksessa. Marsala kuvattiin mieltä, kehoa ja sielua ravitsevana ja siitä kerrottiin huokuvan itsevarmuus ja tasapaino. Aika kiva kuvaus ja osaan kyllä nähdä nuo asiat marsala-värissä.


Tälle vuodelle Pantone valitsi vuoden väreiksi väriparin, ruusukvartsi ja serenity. Näistä erityisesti ruusukvartsi on minun mieleeni. Taisin aiemminkin kirjoittaa ruusukvartsisesta rannekorusta, jonka sain ystävältäni pari kuukautta ennen kun tapasin mieheni. Rannekorun mukana oli lappu, jossa kerrottiin ruusukvartsikorun tuovan minulle rakkautta. Se oli kädessäni kun me tapasimme. Vähän sen jälkeen koru meni rikki. En tarvinnut sitä enää. Aika ihana koru, joka on jäänyt mieleeni aika erityisestä syystä.

Vuoden 2017 väri on nyt julkaistu ja se on nimeltään greenery eli vihreys. Sen on määrä tuoda meille rauhoitusta keskelle rauhatonta poliittista maailmantilannetta. Greenery vastaa haluumme nuoruuteen ja virkeyteen. Vihreä on uudistumisen kevään väri. Ehkä se sopiikin aika erinomaisesti tähän maailmantilanteeseen ja ihmisten haluun olla lähempänä luontoa ja samalla se kuvaa tätä aikaa muutenkin oivallisesti. Itse en ole vihreän ystävä, mutta viherkasvit ovat ihania ja tietenkin kaikki vihreä, joka liittyy luontoon ja kevääseen. Itse uskon, että jo nyt päätään nostava metsän vihreä on seuraava iso hittiväri sisustuksessa. Paitsi tietty meillä, koska nyt on menossa indigokausi. :)


Nyt oli muuten suomalainen Tikkurilakin julkaissut oman vuoden värinsä, joka on tietenkin kiva, koska siinä on otettu varmasti hyvin huomioon erityisesti suomalaisten sisustusmaku. Juttua Tikkurilan vuoden 2017 -väristä enemmän täällä

Noniin, mitäpä raati sanoo? Miellyttääkö greenery tai vihreys ylipäätään? Ja entä sisustuksessa, pysyykö vain viherkasveissa vai innostuuko joku teistä jo maalaamaan seinää?

Kuvat on lainattu Pantonelta. Katso lisää: http://www.pantone.com/color-of-the-year-2017

Greenery is the Pantone Color of the year.

Love, Kati