perjantai 16. joulukuuta 2016

Niitä näitä ja pieni jouluinspiraatio


Hei ihanaa kun taas on perjantai! Viikon päästä tähän aikaan meillä paistuu uunissa kinkku ja muutkin valmistelut ovat täydessä käynnissä. Myöhään illalla paketoin vielä muutaman lahjan ja valmistelen pöytäliinan ja muut kattausjutut jouluaattoa varten. Kuusi koristellaan usein vasta jouluaatonaattona, mutta tänä vuonna se tehdään jo huomenna.


Pienet katastrofin ainekset tähän jouluun on kyllä jo aluillaan, sillä meillä hajosi eilen tiskikone. Se on jo jonkin aikaa temppuillut, mutta nyt se sitten sanoi lopullisesti sopimuksen irti. Koneessa on takuuta jäljellä, joten pitäkäähän nyt kaikki siellä ruudun takana peukut pystyssä että saamme sen korjautettua ennen joulua. Muuten taitaa minun jouluni kulua kädet tiskialtaassa. Olisi tuokin voinut jonkun toisen ajankohdan valita hajoamiseen, mutta ei. Hassua muuten, ettei tämä ole meillä ensimmäinen kerta kun tiskikone poksahtaa juuri ennen joulua. Edellisen kerran se taisi olla aatoaattona. Tiedän, tämä on todellinen ensimmäisen maailman ongelma, mutta silti on niin paljon kivempi kokkailla reippaasti, jos kone pesee astiat. 

 

Yllä olevassa kuvassa näkyviä eukalyptuskransseja on nyt näkynyt aika monessa blogissa. Kätevää olisi tehdä sellainen tuollaiseen henkariin. Vähän himottaisi kokeilla kranssiaskartelua....



Kauniita paketteja on niin kiva antaa ja saada. Harmi vaan kun omatkin upeat suunnitelmat aina päättyvät siihen, että viimeisenä iltana hiki hatussa yritän vain saada kaikkia paketteja valmiiksi, eikä niistä niin kauhean hienoja sitten tulekaan. Ehkä joskus sitten tämänkin asian teen niin kuin oikeasti haluaisin....




Minun nauruhermojani kutkuttaa tuo Kätevä Emäntä -klippi,  jonka jaoin myös Facebookissa aiemmin tällä viikolla. Se on vaan niin osuva! Ei voi kun nauraa!

Ihanaa viikonloppua!

Here is a small Xmas inspiration! Have a great weekend!

Love, Kati

kuvat lainattu täältä:

https://fi.pinterest.com/pin/453737731179528487/
http://www.freckleandwulff.com/blog/2015/10/19/wreath-making?utm_content=buffer504a0&utm_medium=social&utm_source=pinterest.com&utm_campaign=buffer
http://homeanddelicious.blogspot.fi/2012/12/small-christmas-cards-diy.html
https://fi.pinterest.com/pin/533254412114222562/
http://prettyfoods.tumblr.com/post/70050567939
http://i0.wp.com/blog.potterybarn.com/wp-content/uploads/2014/12/af29f75a215bd24306e16b7349b51ec61.jpg

8 kommenttia

  1. Niinhän ne nykykoneet tuppaa hajoamaan ennen aikojaan. Meillä hajosi pari vuotta sitten kaksi viikkoa vanha erillisuuni,juurikin jouluaattona. Oli siinä ihmettelemistä, onneksi miehelle niin tärkeä kinkku sentään oli paistettu yöllä. Muut sapuskat olivatkin sitten liesi- ja mikrolämmitys puuhia. Ihan hyvin selvittiin, mutta oltiinkin sitten ilman uunia seuraavat pari viikkoa. Onneksi teillä on viikkoaikaa saada homma kuntoon. Tuo eukalyptuskranssi on kaunis, hyvä idea. Joulunodotustunnelmaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekis mieli tehdä tuollainen kranssi, osaisinkohan? Niin ja korjaaja tulee keskiviikkona. Toivotaan että sillä on oikeat osat matkassa...

      Poista
  2. Tuo kätevä emäntä jakso on aivan hulvaton...kiitos nauruista!
    Voihan tiskari minkä meni tekemään, toivottavasti saatte koneen pian kuntoon tai uuden tilalle.
    Ihanaa viikonloppua ja kuusen koristelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos kaikki menee putkeen, saamme sen korjattua ennen joulua, joten peukut pystyyn! <3

      Poista
  3. Ei muuta kuin kranssia sitomaan Kati! Ostat muutaman, ehkä kaksikin riittää ja sitten kukkalankaa ja hommiin.:) Jaathan sitten Kukkailottelussa.;)
    Luulen, että mä olen vuosien saatossa oppinut ottamaan hieman rennommin, mitä tulee omaan jouluun. Töistä stressaan, sitä en voi kieltää, mutta yritän olla stressaamatta siitäkin. Vähän väsy painaa, mutta onneksi jouluna sitten voi olla vaan!:)
    Kiitos ihanista inspiskuvista!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Vähän tekisi mieli kokeilla kranssin tekemistä, mutta en oikeasti tiedä osaanko... peukut keskellä kämmentä...

      Poista
  4. Nuo kranssit ovat kauniita - ja eukalyptuksen tuoksu ihana!
    Mutta taitaisi käydä meillä niin kuin kätevälle emännälle, jos minä noita alkaisin väsäämään;)
    Kiitos tuosta videosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä vähän mietin itsekin, että käykö niin, jos alan väsäilemään...

      Poista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall