perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvä vai huono vuosi 2016?




Tämä on vuoden viimeinen kirjoitukseni tänne blogiin. On aika sanoa heipat tälle vuodelle 2016, joka on ollut monella tavalla vastakohtien vuosi. Jos totta puhutaa, en osaa sanoa, oliko se hyvä vai huono vuosi. Ehkä vähän molempia. 

Kaikkien suurten maailmantähtien menetyksen lisäksi olen saanut suru-uutisia lähipiiristä. Sellaisia, jotka ovat koskettaneet syvältä. On ollut oikeasti pakko pysähtyä ja tuumata hetken. Haikeat ajatukset ja suru ovat pysyneet mukanani koko vuoden ajan.

Toisaalta 2016 on ollut vuosi, jonka aikana koen kasvaneeni henkisesti enemmän kuin minään vuonna tätä ennen. Ehkä juuri nuo suru-uutiset lähipiiristä ovat laittaneet omat aivot miettimään enemmän sitä, mitä hyvä elämä minulle tarkoittaa ja mitä haluan tehdä sen eteen, että se olisi hyvä.



Lasten kasvaessa ja kokeillessa omia siipiään, olen löytänyt enemmän aikaa oman elämän ja tulevaisuuden pohtimiseen. Olen ehitinyt miettiä sitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Se on varmasti näkynyt täällä blogissakin, sillä koen tämän hyväksi paikaksi järjestellä omia ajatuksia ja kuulla teidän pohdintojanne samoista aiheista. Monet teistä lukijoista olette osallistuneet tähän keskusteluun viisailla kommenteillanne ja ajatuksillanne hyvästä elämästä. Kiitos siitä!



Tämän vuoden aikana olen alkanut sisäistämään "less is more" -ajattelua myös muualla kuin sisustuksessa. Olen halunnut yksinkertaistaa asioita ja oppinut paremmin nauttimaan niistä pienistä ihanista jutuista, jotka tuovat iloa ja onnea ihan tavalliseen arkeen. Sieltä se onni lähtee.

Villa Valko Blogi vuonna 2017


Ensi vuoden teemaksi aion ottaa juuri tuon "less is more" -ajattelun. Aion vähentää turhaa sälää ympäriltäni. Siihen kuuluu ihan fyysisesti turhan tavaran vähentäminen ja myös tarkempi harkinta kaiken uuden hankkimisen yhteydessä. Haluan panostaa terveelliseen ja hyvään ruokaan ja omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Vuonna 2017 haluan myös olla paremmin organisoitunut kodin, perheen ja työn yhdistämisessä. Nämä jutut tulevat varmasti myös täällä blogissa esiin ja toivon, että saamme aikaan hyviä keskusteluja näiden aiheiden ympärillä. Sisustusjutut jatkuvat, mutta toki lifestyle ja kaikki mikä liittyy hyvään elämään, on myös ensi vuonna osa tätä blogia. Toivottavasti pysytte mukana!



Vähemmän on enemmän -filosofian mukaisesti nämä kuvat ovat kierrätettyjä vuoden varrelta. Viimeisessä kuvassa on viime uutenavuotena tekemääni popcorn-valkosuklaajuustokakku kinuskikastikkeella. Se oli niin hyvää, että aion tehdä sitä taas huomenna. Se on oikeastaan ihan täydellinen uudenvuoden leivonnainen poppareineen päivineen. Poks poks!

Nyt halua toivottaa teille kaikille ihanille lukijoille oikein ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää vuoteen 2017! 

It's been a year of good an bad. We've had some sad losses that have come really close to my heart but on the contrary I feel that I have grown more during this year than ever before. During next year I'd like to learn to live more according to the less is more -philosophy and that means getting rid of clutter inside my head and around my living spaces too. I'd like to wish you all a great New Year 2017!

Love, Kati

14 kommenttia

  1. Työviikon väsyttämillä silmillä luin ensiksi, että "tämä on viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin" ja ajattelin jo, että et voi olla tosissasi kun vastahan minä löysin sinun blogin! Less is more-ajattelua minäkin kannatan ja kannustan siihen :)
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sekin varmaan tulee, se viimeinen kirjoitus. Ei välttämättä kuitenkaan vielä. Kiva kun olet löytänyt tänne! Hyvää uuttavuotta sinulle!

      Poista
  2. Ajatuksesi kuulostavat kovin tutuilta - saman tapaisia suunnitelmia on minullakin. Toivon todella, että ensi vuoden jälkeen tiedät suoralta kädeltä, että kulunut vuosi on ollut hyvä! Kaikella on tarkoituksensa ja vaikeudet ja raskaat ajat kasvattavat, mutta silti toivon sinulle valoisia polkuja. Iloisesti poksuvaa uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan hyvää vuotta 2017! Tietenkin jokainen on oman onnensa seppä, tavallaan, joten moniin juttuihin voimme vaikuttaa.

      Poista
  3. Oikein ihanaa uutta vuotta 2017 sinulle Kati <3

    VastaaPoista
  4. Hyvää pohdintaa ja summausta vuoden viimeisenä päivänä. Tästä on hyvä lähteä uuteen ja uljaaseen alkuun. Less is more -teema kuulostaa upealta. Vaikeudet ja vastoinkäymiset kasvattavat ja vaikkei niiden tärkeää merkitystä tajua silloin kun ne tapahtuvat asiat kyllä selviävät myöhemmin elämän soljuessa eteenpäin. Itse uskon siihen, että kaikella tapahtuneena on tarkoituksensa ja se valkenee meille jossain vaiheessa kun elämmme eteenpäin.
    Hyvää uutta alkavaa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä viime vuoden tapahtumat välillä pistivät miettimään, että mikä tarkoitus niillä on ollut, mutta ajan kanssa ne eivät ehkä unohdu, mutta opimme niitä kuljettamaan mukanamme. Parempaa 2017!

      Poista
  5. Ihanaa Uutta Vuotta ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! <3

    VastaaPoista
  6. Minusta on upeaa, että blogi on sinulle paikka, jossa voit pohdiskella elämän merkityksellisiä hetkiä ja vaiheita. Se tekee blogistasi syvällisemmän ja merkityksellisemmän. Luovaa vuotta 2017!

    Olisi ihana saada sinut mukaan viimeiseen #Listahaasteeseen

    Minttu, Kivempi blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö onhan se kyllä niin että usein täällä blogissa asioita pohdiskeltuani näen ne selkeämmin. Ihana harrastus tämä. Kävin tsekkaamassa listahaasteen ja tekis kyllä mieli osallistua. Saapi nähdä :)

      Poista
  7. Mitä hienointa, valoisinta & positiivisinta uuden vuoden alkua! Postauksesi valossa tuli mietittyä omaakin vuotta 2016 ja vaikka se sisälsi paljon onnea ja mahtavia asioita, oli se myös osin raskaskin ja paljon tuli myös pettymyksiä matkalla ja ehkäpä sitä henkistäkin kasvua. Less is more -ajattelu on vallalla täälläkin, tänä vuonna pidetään huolta itsestä ja läheisistä tavaramäärää kasvattamatta...; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla oli ihanista vuosista ihanin. Rankka varmasti, mutta silti niin hyvä. Se on mahtavaa Heli!

      Poista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall