lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyskuun parhaat


Täällä ollaan jo reippaasti aamulla herätty ja auringonpaisteen houkuttelemana käyty Bean kanssa kiva pitkä metsälenkki ihanasta syysilmasta nauttien! Ihmettelinkin mielessäni, ettei meidän kauniilla metsälenkillä näkynyt koko matkan aikana ketään muuta. Luulisi että kaunis ilma ja upeat lenkkimaastot olisivat houkutelleet ihmiset ulkoilemaan ihan ruuhkaksi asti.
Nyt se on muuten hello lokakuu! Ajattelin koota teille tähän postaukseen parhaita juttuja syyskuusta, joka oli kaikin puolin aivan mahtava kuukausi.

lidl premium

Syyskuun...

paras ostos oli tuo harmaa kashmirneule, jonka ostin yllätysyllätys Lidlistä. Ja uskomatonta, mutta totta, se on 100% kashmiria! Hinta ei ollut ihan normaalin lidlimäinen, sillä neule maksoi vajaat 60 euroa, mutta kashmirneuleeksi toki edullinen. Se on ihanan pehmeä ja uskon, että sille on tosi paljon käyttöä koko syksyn ja talven ajan! Hatunnosto Lidlille tästä upeasta tuotteesta!  

marimekko tyyny

parhaat messut olivat tietenkin Habitare-messut, joista postailin täällä. Se aiheutti aivan kamalan sisustuskuumeen, joka on jäänyt pahasti päälle. Eikä tässä ihan kauhean kauan mene, kun täällä heiluu sudit ja pensselit!

isa dora meikit

kaunein kynsilakka on juuri hankkimani Isa Doran Wonder Nail extra long lasting lakka sävyssä 540 Purple paisley. Se on sellainen tumma luumu, joka sopii ihanasti esimerkiksi harmaan kashmirneuleen kaveriksi. Ja se kestää yllättävän hyvin, sillä viikon aikana olen korjaillut lakkaa vain kerran. Päällyslakka tosin taitaa auttaa lakan pysyvyyteen ja se minulla on Opilta. 

isa dora meikit

paras elämys oli tyttären kanssa nähty Justin Bieberin konsertti. Toki minä itse olin vähän pettynyt siihen, ettei Justin laulanut puoliakaan livenä, mutta tunnelma oli silti korkealla ja kyllä ne tytöt osasivat kiljua! Ilta oli tyttärelleni varmasti ikimuistoinen ja minullekin, mutta vähän eri syistä. Oli niin ihanaa sukeltaa teinityttöjen maailmaan tällä vuosisadalla!

tomaattimozzarellasalaatti

paras salaatti oli simppeli tomaattimozarellasalaatti, lisukkeena basilikaa, oliiviöljyä ja pippuria! Helppo tehdä, helppo tarjota, helpot maut ja kaikki tykkää! 

aamupala


parhaat valokuvat oli vaikea valinta! Koin onnistumisia valokuvauksen saralla tosi paljon. Valoa vielä riitti ja kuvia tuli napsittua enemmän kuin koko kesänä. Itse tykästyin näihin viime sunnuntaina otettuihin aamiaiskuviin. 


paras tunne on ollut onnellisuuden tunne. Kun osaa valita oikeat asiat, joihin keskittyy, tulee siitä sydämeen onni. Syyskuussa olen miettinyt paljon jaksamista, motivaatiota ja negatiivisuuden kääntämistä positiivisuuteen. Oi mitä oivalluksia!

sisustus 2016

paras uutinen on ollut lupaus värien paluusta sisustukseen! Se tuntuu isolta mahdollisuudelta, johon aion tarttua kaksin käsin! Sisustaminen tuntuu nyt innostavammalta kuin pitkään aikaan ja se liittyy kyllä tuohon uudistumisen mahdollisuuteen. Ehkä minulle ainakin ulkoinen järjestys ja kauneus antaa myös mahdollisuuden sisäiseen kauneuteen, järjestykseen ja rauhaan.

iittala sarjaton

parhaat vinkit syyskuussa liittyivät lintuperspektiivistä kuvaamiseen eli siihen, miten tehdään onnistunut flatlay. Se on ollut hyvin suosittu postaus! Valokuvausvinkit meitä bloggaajia aina kyllä kiinnostavat!

flatlay valokuvaus

parhaat kukat olivat omasta pihasta poimitut maksaruohot, joita täällä blogissakin on monissa kuvissa nähty. Tuo ihana sininen maljakko, jonka ostin loviisalaiselta kirpparilta, on vienyt sydämeni. Se on ehdottomasti kuukauden paras löytö!


kaunis sää

paras sää oli koko kuukauden! Saimme nauttia ihanista kuulaista syysilloista, auringonpaisteesta, ruskasta ja parhaasta syksyn kauneudesta. Kiitos ihana syyskuu kun annoit meille niin paljon!

Hyvästi syyskuu ja hello lokakuu!

Here are some thoughts and pictures from this September. Now it's hello October!

Love, Kati

google7bd34e84ad6266c8.html

google-site-verification: google7bd34e84ad6266c8.html

14 kommenttia

  1. Neule ja aamiaiskuvat <3
    Tosin muhun puree kaikki harmaat neuleet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkäsin aamiaiskuvista ja neule on ihana! Harmaa neule on kyllä niin tämän syksyn juttu! <3

      Poista
  2. Itse yllätyin kovasti siitä miten kiva kuukausi syyskuu olikaan. Saas nähdä millainen lokakuusta tulee!
    Ihanaa viikonloppua ihana Kati <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama täällä. Olipa kiva kuukausi ja bloggaaminen tuntui taas mukavalta! Kivaa viikonloppua sinulle Outi!

      Poista
  3. Ihana postaus ja voi miten ihanat kuvat! <3
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä, pehmeyttä ja väriä <3
    Tuo Lidlin neule oli jo käsissäni mutta jätin, kun hakusessa on merinovillainen villatakki, tummanharmaana. Ja vieläkin ilahduttaa tuo samainen maljakko, jonka löysin myös syyskuussa kirppikseltä, Turusta tosin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellainen merinovillainen villatakkikin olisi ihana! Meillä on näköjään samanlainen ja tietty hyvä maku ainakin neuleiden ja maljakoiden suhteen!

      Poista
  5. Tuo Lidlin kashmirneule aiheuttaa vähän kateutta... Luin siitä etukäteen, mutta lompakko oli varastettu edellisellä viikolla eikä kortteja tai käteistä vielä ollut ja päivän ensimmäinen asiakaskin oli tulossa Lidlien juuri auetessa. Iltaan mennessään kaikki neuleet olikin jo myyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kauhea! Lompakon menettäminen pitkäkyntisille on kyllä ihan kamalaa! Toivottavasti Lidliin tulee noita lisää! Näyttivät kyllä olleen hyvin suosittuja.

      Poista
  6. Kashmir on ihana materiaali. Mulla on huiveja, joita on tullut matkoilta tullut hankittua ihan edullisesti. Karita Tykän snäpistä bongasin myös nämä Lidlin neuleet. Pitääpä käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että niitä ei paljoa enää ole, mutta toki voi käydä tuuria. Hassua, miten monet ovat innostuneet noista neuleista. No minkäs teet kun hinta on kohdillaan....

      Poista
  7. Ihan postaus :)

    ja tuo Lidlin kashmir on ollut myös täällä kovassa käytössä, ihana neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ en ole vielä paljoa käyttänyt kun se on vielä vähän kuuman tuntuinen, mutta uskon, että sille tulee paljon käyttöä! :)

      Poista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall