Tämä vuosi on ollut perheellemme surun reunustama. Suru on tullut vieraaksemme monella tavalla ja useammin kuin kerran. Se on tullut hyvin lähelle ja näyttäen monet kasvonsa. Välillä jopa niin, että se on tuntunut ihan kohtuuttomalta. Suru ei mene koskaan pois, se vaan muuttaa muotoaan ja siitä tulee osa jokapäiväistä elämää. Jenni Vartiainen laulaa että suru pitää ottaa vieraaksi:

"Pois älä oveltas käännytä koskaan
Suru jos koputtaa milloin
Pyydä se sisälle syötä ja juota
Tarjoa yösija silloin"


"Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt
Hajoaa se maahan multaan
Näät sen silti kukkana aina
Muistot on kalleinta kultaa
Eikä sun vieraasi asumaan jäänyt
Lähti se muualle matkaan
Vielä se tulee mennäkseen jälleen
Lähemmäs kuin aavistatkaan"

Pysytään lähellä toisiamme, kysytään mitä kuuluu ja halataan, kun nähdään.

Sorrow has come near us this year. Here are some moments in the middle of sorrow.

Love, Kati