sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Näin sisustat edullisesti | 10 vinkkiä



Minulla on usein miljoona ideaa päässä, mutta kukkaro huutaa tyhjyyttään, joten on ollut pakko oppia sisustamaan edullisesti. Keräsin tähän teillekin omat parhaat vinkkini miten sisustaa edullisesti.

1. Ole tarjoushaukka


Odottavan aika on pitkä, mutta se yleensä palkitaan. Älä tee heräteostoksia, vaan mieti mitä haluat hankkia ja odota, että bongaat sen tarjoushinnalla. Monet design-esineetkin voi ostaa alennuksella. Esimerkiksi minä olen ostanut meille kolme String Pocket -hyllyä ja kaikki silloin, kun on ollut alekammpis päällä. Näin olen säästänyt rahaa melkeimpä neljännen hyllyn verran.

Haali itsellesi kupongit ja kaveritarjoukset, joilla voit tehdä isompia hankintoja hyvään hintaan. Minä olen onnekas, koska minulla on sisustusintoilija sisko, joka sattuu olemaan ehkä maailman paras tarjoushaukka. Näin olen hänen siivellään välillä päässyt ostoksille kaverihinnoilla, vaikken itse ole paljon kyseisiin liikkeisiin rahaa kantanutkaan. Kannattaa myös kertoa ystäville, mikäli olet etsinyt vaikka jotain tietynlaista huonekalua, niin voit hyvinkin saada ystäväsi kautta vinkin, jos hän sattuu bongaamaan tuotteen hyvään hintaan vaikka ystävämyynnistä.



2. Ole kirppishaukka


No joo, aika itsestään selvä juttu tämä. Mutta tässäkin on muutama niksi, joilla pääset parempaan lopputulokseen. Ennen kuin kävelet kirpputorin ovesta sisään, mieti mitä haluat ostaa ja mihin hintaan. Kirpputoreilla hinnat saattavat olla hihavakioita, joten kannattaa olla tarkkana, ettei kirppishinta ole liian lähellä uuden vastaavan hintaa. Toinen asia, joten kirpputoreilla kannattaa pitää mielessä on muotokieli. Kun etsit jotain tiettyä, mutta et ihan löydä sitä, yritä avata silmäsi ja nähdä etsimäsi tuotteen muotokieli. Sellainen saattaa nimittäin seistä edessäsi, mutta se on vaikka väärän värinen. Voit päästä edullisille kaupoille ja maalisudin avulla saat tuunattua tuotteesta haluamasi tyylisen.



3. Kierrätä


Tämäkin on ihan selvä asia, mutta joskus voit miettiä asiaa myös siltä kannalta, että mitä voisit kodistasi myydä, jotta saisit kokoon rahat, jolla voisit ostaa vaikka haluamasi huonekalun? Onko aika konmarittaa ihan kunnolla ja lyödä rahoiksi tavarata, jotka eivät tuota enää sinulle iloa, mutta jotka voivat olla toisen aarre? Samalla saat kartutettua tilillesi rahaa, jolla voit hankkia sellaista, josta saat iloa päivittäin.




4. Vaihda julisteita tai maalaa itse


Julisteet ja kehykset ovat edullisia. Niitä voi hankkia monista nettikaupoista tai sisustusliikkeistä. Kirjoitinkin aiheesta aiemmin täällä.  Lisäksi samaa kehystä voi usein käyttää uudelleen ja näin sisustusilmeen vaihtaminen käy kätevästi. Jos olet näppärä taiteilemaan tai haluat vaikka kehystää lastesi tekemää taidetta, tulee tämä vielä edullisemmaksi. Samalla tauluihin tulee valtavasti tunnearvoa.



5. Lainaa ja vaihda


Tämä olisi ehkä maailman järkevin idea tuunata omaa kotia. Lainaamalla ja vaihtamalla sisustustavaroita ystävien, sukulaisten tai naapureiden kesken saamme kotiimme vaihtelua nollabudjetilla.  Meillä on ensi kesänä rippijuhlat ja jo nyt sovimme siskon kanssa kahvikuppien ja muiden tarjoiluun liittyvien astioiden lainaamisesta toisillemme.

Ja taidettahan voi lainata esimerkiksi taidelainaamoista ja sitä olen itsekin harkinnut vakavasti. Näin saisin edullisesti kokeilla erilaisia tauluja meillä kotona ja jos joku miellyttää niin, että siitä ei halua luopua, saa sen yleensä hankittua lainaamosta omaksi vaikka osamaksulla. 



6. Kynttilöillä tunnelmaa


Ja nyt unohdetaan ne viidenkympin elintasokynttilät. Ihan kaunillaa edullisilla kynttilöillä teet kotiin ihanan tunnelman. Meille kaikille on varmasti kertynyt aivan liian monta erilaista kynttiläkippoa ja lyhtyä. Laita välillä osa kaappiin ja pidä niitä vaihtelevasti esillä, jolloin ne tuntuvat aina uudelta, kun tuot ne esille sisustukseen. Kivoja tilansäästäjiä ovat myös selliset monikäyttöiset maljakot, jotka sopivat kesällä maljakkona ja joissa myös kynttilät näyttävät kauniilta.



7. Hyödynnä luonto ja kukat


Ulkona on kesäisin ihan ilmainen kukkakauppa. Anna monille luonnonkukille mahdollisuus ja poimi ne maljakkoon. Ne saattavat olla sisällä paljon kauniimpia, kuin kuvittelit. Minä esimerkiksi poimin jokin aika sitten puna-apiloita ja yllätyin, miten kauniilta ne näyttivät maljakossa. Siitä voit lukea lisää täällä. Myös kaikki ihanat risut ja talven törröttäjät saattavat olla kauniita, kun ne saavat uuden elämän sisällä maljakossa. Joulun lähellä kannattaa panostaa havuihin ja jo muutama pieni havu maljakossa tuo kivaa joulutunnelmaa kotiin. Minä olen viime vuosina tehnyt sellaisen pikkujoulumännyn eli laitan muutaman joulukoristeen männyn oksiin pikkujouluaikaan.  Näin olen saanut kotiin kestävää ja kaunista joulutunnelmaa pikkurahalla tai jopa ilmaiseksi!



8. Siivoa!


Maailman vanhin ja halvin sisustusvinkki on kunnon siivous! Kun koti on järjestyksessä, se tuntuu kutsuvalta ja näyttää uudelta. Aika tylsä vinkki, sillä harva meistä pitää siivoamisesta, mutta tämä on vaan niin totta. Sotkuinen ja likainen koti ei ole kutsuva ja silloin tulee ehkä liikaa mietittyä, että mitä muuttaisin ja mitä hankkisin. Kun koti on siisti, sitä katsoo lempeydellä ja kiitollisuudella, eikä mielessä pyöri ainainen ostelu. Eli rätti käteen ja koti kiiltämään!

 

9. Tee mielenkiintoisia asetelmia


Mestarisisustajat ovat hyviä näkemään kauniit yksityiskohdat. Näin he myös osaavat taitavasti käyttää asetelmia sisustuksessa. Asetelmat ovat siitä kivoja, että niitä voi vaihdella sesonkien ja mielenhalujen mukaan. Minä myönnän olevani vähän liian laiska tekemään monenlaisia asetelmia ja niitä samoja tulee sitten pidettyä esillä vähän liian paljon. Hyvä tapa olisi toimia vähän niin kuin kynttiläkippojenkin kanssa, eli pidä kaapissa erilaisia tarvikkeita kauniisiin asetelmiin ja vaihtele niitä vuodenaikojen ja teemojen mukaisesti niin koti näyttää aina uudelta ja kutsuvalta. 



10. Käy avoimin mielin kaikenlaisissa sisustusliikkeissä


Olisipa se tietenkin ihanaa, jos aina voisi tehdä sisustushankintansa design-liikkeestä, mutta se on harvalle mahdollista. Niinpä kannattaa käydä avoimin mielin katsomassa myös edullisten liikkeiden tarjontaa. Minä olen vannoutunut IKEA-fani. Sieltä saa kauniita tavaroita hyvään hintaan eikä laatu aina ole edes kovin huono. Lisäksi shoppailu siellä on pienimuotoinen elämys, koska IKEA osaa rakentaa upeita sisustuskokonaisuuksia, joissa on ihana kodinomainen tuntu. En suoranaisesti halua ostaa tuotteita, joista jo kilometrin päähän näkee, että "varo hapoja kopioita", mutta edullisista sisustusliikkeistä voi hyvin tehdä löytöjä kauniista tuotteista, joilla voit rakentaa kotiisi haluamasi tyylin. Sisustuhan on kokonaisuus eli kaiken ei tarvitse olla kallista, näyttääkseen hyvältä.


Kuten postauksen henkeen sopii, ovat kaikki kuvat kierrätettyjä ja ainakin osa on täällä blogissa jo tainnut vilahtaakin.  Mikä on sinun paras vinkkisi edulliseen sisustamiseen?

Iloista sunnuntaipäivää! Ihanaa, kun se on tuntia pidempi!

I collected my best tips for decorating on a budget. If you want to decorate on a budget, use fleamarkets, DIY, clean your home, trhow away unwanted things, keep your eye out for a bargain and visit all kinds of stores for great bargains.

Love, Kati


18 kommenttia

  1. Samoja neuvoja olisin antanut minäkin. Kierrätystä harrastetaan meidän kodissa :)
    Ihanaa sunnuntaita ihana Kati!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sähän olet tuunailoijoiden tuunailija, jesss!

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä! Itse kierrän paljon kirppareita ja antaisin vinkiksi muille, että käy kirppareilla säännöllisesti ja kehität näin silmääsi löytää niitä aarteita sieltä tavarapaljoudesta. Itsepalvelukirppareilla on usein sotkuisia pöytiä, jotka kannattaa aina myös tarkistaa koska usein sieltä tekee niitä löytöjä. Kurkista myös sisälle koreihin sekä laatikoihin ja pengo rohkeasti :) Ja hupsista, sieltä voi löytyä vaikka mitä. Itse käyn myös Fidan ja UFFin liikkeissä, joissa kanta-asiakkaille on kantispäiviä edullisilla hinnoilla.

    Allekirjoitan tuon, että vaihtamalla tasaisin väliajoin "somisteita" kotona tulee heti uuden tuntu sisustukseen vaikka tavarat ovatkin vanhoja. Itse rakastan myös asetelmia ja tuunailua :)

    Mukavaa sunnuntaita Kati :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit ovat parhaita ja kannattaa käydä useammassa, koska niissä on kyllä paljon eroa.

      Poista
  3. Hyvät vinkit, allekirjoitan kaikkia. Ehdoton ykkönen on siivous ja turhan tavaran karsinta, sen jälkeen tulee kaikki muu 😊

    VastaaPoista
  4. Hyviä vinkkejä ja monet käytössä meilläkin! Tuo siivoaminen ja epämääräisten kasojen ja pintojen purkaminen on oikeasti tehokas tapa saada koti näyttämään kivammalta. Niin tylsä tapa kuin se onkin... Mielenkiintoista on palata myös epätoivon hetkellä kuvaan jonka on ottanut kun kaikki on ollut putsplank ja itsekin ollut tyytyväinen näkemäänsä. Silloin huomaa ettei mikään muu ole muuttunut kuin turha tavara pöydillä tms. epämääräisyys ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siisteydellä saa niin paljon aikaan viihtyisyyttä. Siihen kannattaa panostaa.

      Poista
  5. Juu, hyvät on vinkit, ja noita käytän itsekin! Siivous on mielestäni paras neuvo. Kun saa tavarat paikoilleen, ei yleensä tee mieli heti ostaa jotain uutta.:) Tori on ollut mun suursuosikki huonekalujen ostoissa ja myynneissä, samoin Ikea. Minusta Ikean laatu on erinomaista ja hinnat kohtuullisia.
    Ihania kuvia, näitä kestää katsella vaikka kolmannenkin kerran!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se yksi senkki vieläkin Torista hakusessa, ei ole vielä natsannut, mutta kivaa kun sen joskus sitten saan! Ja IKEAlle iso peukku!

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä, joita käyteään meilläkin!
    Rakastan asetelmien tekoa, joten meillä olohuoneessa kaappi, jossa säilytän kaikenmaailman sisustussälää, jotka vaihtelevin väliajoin pääsevät esille.
    Ja rakastan kirpputorien kiertelyä, niistä voi tehdä yllättäviä löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetelmat ovat kiva tapa saada edullisesti muutoksia sisustukseen. :)

      Poista
  7. Loistava lista, Kati! Kirppiksillä ja alessa on hyvä olla järki ja taju mukana. Siivoamisella ja kierrättämisellä saa tilaa ja pääsee eroon itselle tarpeettomasta. Huomaan monesti, että joidenkin esineiden kanssa vaan fakkiutuu paikoilleen eikä osaa itse nähdä niitä jossakin toisessa paikassa kotia. Kaveri voi olla hyvä apu tässä :) Kokeiltu ja toimii! Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin apua kannattaa tosiaan käyttää,koska hän näkee kodin niin toisin. Hyvä idea.

      Poista
  8. Aika ajoin on syytä tehdä päivitystä kodin ilmeeseen. Ovesta sisään tullessa olen yrittänyt nähdä kotini vieraan ihmisen silmin, mitä hän näkee ensiksi ja mihin kiinnittää huomiota, mikä on hyvää, mikä ei niin onnistunutta. Omat paikalleen jämähtäneet jutut voi hyvin laittaa uusiksi, vaihtaa tavaroiden paikkaa, yhdistellä eri lailla tai laittaa hetkeksi pois kaappiin. Meillä hyvä uudistaja oli muutto pienempään kotiin, säilytystila kun on kortilla. Hukkasimme paljon tavaraa pois ,ja lähes kaikki mistä emme pitäneet sai lähteä. Makuni on muuttunut maalaisromanttisesta hieman selkeämpää tyyliin osittain, joten Riviera Maisonin, Pentikin ym sisustusjutut etsivät parhaillaan uutta kotia. Kirpparilla olen myynyt ja tytär mielellään ottaa omaan kotiinsa tarpeellista. Pienelläkin muutoksella saa kuin uuden kodin, siisteys tuntuu ihanalta, silloin kun vain on siistiä. Kauniita Arabian astioita ja maljakoita olisi ihana pitää kaikkia näkösältä, mutta nyt otan niitä harkiten esille ja vaihtelen vuodenajan ja muun sisustuksen mukaan. Allekirjoitan kaikki listaamasi kohdat, sisustuksen ei tarvitse olla kallista, silmät auki ja kekseliäs, avoin mieli, siinä eväät kauniiseen sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heljä kivasgta kommentista. Meillä on tuo eteinen jatkuva murheenkryyni! Ei todellakaan ole siisti ja vähän sellainen jämätila. Sillekin voisi tehdä jotain niin olisi taas viihtyisämpää....

      Poista
  9. Hyviä vinkkejä tosiaan! :) En pidä siivoamisesta, mutta pakko se on myöntää että sen jälkeen koti tuntuu jotenkin "uudelta" eikä sitä kaipaakaan enää muutoksia samalla tavalla. Rakastan luoda asetelmia ja kuvata niitä, siinä mieli lepää. Ihanaa alkuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivous palkitsee, vaikka ei se kyllä kivaa hommaa ole. :)

      Poista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall