sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Frosted


Tänä aamuna on blogistan tarjonnut taas tosi mielenkiintoista luettavaa. Outi oli käynyt messuilla, Kerttu kirjoitti siitä, miten saada blogille lukijoita, Tuulanneli antoi vinkkejä siihen miten vältetään asukriisi ja Suvi mietti viininpunaisen lisäämistä sisustukseen. Eli aika monipuolista luettavaa me bloggaajat täällä tarjoamme. Paljon vinkkejä, inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Kiitos teille kaikille blogisiskoille siitä! Blogini sivupalkissa on pitkä lukulista, jota klikkailen itse ahkerasti, erityisesti viikonloppuisin. Silloin tulee luettua myös monia viikolla julkaistuja juttuja ja nautittua muiden bloggaajien kauniista kuvista. Suosittelen teillekin klikkailemaan sieltä auki hyvää luettavaa ja paljon kaunista katseltavaa!


Itseäni kovasti aina huvittaa tilanteet, joissa säntään pihalle yöpuku päällä nappaamaan kuvia jostain, joka juuri sillä hetkellä itseäni innostaa. Vaikka eipä se kai mitään kovin epätavallista ole muidenkaan bloginpitäjien kohdalla. Silti se ajatus siitä, mitä naapurit miettivät punavalkoraitaisessa yöpuvussa kameran kanssa heiluvasta rouvasta, hykerryttää minua kovasti. Nämä kuvat on siis otettu taas omalla pihalla yöpuku päällä ja miehen kengät jalassa perennapenkissä kykkien.


Viikolla pidetyn vapaapäivän aamuna satuin vilkaisemaan keittiön ikkunasta ulos ja huomasin komeamaksaruohojen päällä olevan ihanan huurteen, joka teki niistä suorastaan herkullisen näköisiä. Halusin ikuistaan ne itselleni ja siksi nämä kuvat päätyivät myös tänne blogiin.


Tuo ihana pieni huurre kasvien päällä saa minut ihastumaan ihan joka syksy. Nytkin ollaan Bean kanssa päästy näkemään sitä monena aamuna ja se on  muistutus siitä, että talvi tulee ihan pian.


Onko teillä epätavallisia kuvaushetkiä ja tuleeko säntäiltyä kameran kanssa pihalle kun inspiraatio iskee?

Mukavaa sunnuntaipäivää!

I took these photos one morning in my pj's as I relised that there is a lovely frost in the garden.

Love, Kati

7 kommenttia

  1. Mä ajelen pyörällä ja pysähtelen koko ajan ottamaan kuvia :) Ihan hullun hommaa, mut hitsin kivaa. Upeita kuvia löytyy aina myös täältä sun blogista. Kiitos kun mainitsit blogini täällä, oot muru <3

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen joka kyykkäsi ekana pakkasaamuna yökkärissä pihalla. Nauratti itseäkin mutta kun tuo kaunis, hento kuorrute luonnossa oli vain niin ihana. Ei siinä silloin ehdi pukemisia miettiä. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia olet saanut kameraan vangittua:) Ja kyllä, mutta yritän sentään takin heittää päälle, kun ulos ryntään kuvaamaan:)

    VastaaPoista
  4. KYLLÄ, kamera on melkein aina keittiön pöydällä, josta sitten sinkoilen sen kanssa ulos juuri niissä vaatteissa mitkä sillähetkellä on päällä ja jalkaan sujahtaa ekat lipokkaat, vaikka ne kokoa 46 olevat croksit....Tosin meillä on vain yksi naapuri ja niillä verhot meillepäin aina kiinni :)
    Paras on täyden kuun kuvaaminen klo 03.40..koira heratti ja halus pisulle ja samlaa huomasin makean ison kuun...ei muuta kuin kamera ja jalusta kainaloon ja terassille kuvaamaan...
    Ja kuten Outi, minäkään en pääse fillarilla pysähtelemättä eteenpäin....huomaan aiheuttavan hitaita katseita kanssakulkijoissa, mutta en välitä!
    Meidän pihassa ei ole vielä ollut yhtään kuuraa....sitä odotellessa..
    Ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat kuurakuvat!<3 Enkä edes ehtinyt muistuttaa sua Kukkailottelusta!;D
    Ja kyllä, on kuule ihan tuttua, että meikäläinen koikkelehtii pihalla tai ojassa milloin missäkin, ties mitä päällä, ja toisinaan pylly pystyssä tietenkin, kun pitää ottaa lähikuvia.:)) Kuura ois kiva, kun on lomaviikko!;D

    VastaaPoista
  6. Voi mitä huurrekuvia! Itsekin hiippailen joskus parvekkeelle yöpuvussa ja paljain jaloin talvella ottamaan lumikuvia....en sentään ihan pihalle lähde yöasussa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa Kati :)

    VastaaPoista
  7. Oi miten kauniita kuvia! Minä kun joudun pukemaan vaatteet heti kun nousen sängystä (pitää lähteä koirien kanssa lenkille) niin en yleensä säntäile ulos yöpuvussani, mutta muuten kamera on aina valmiina käden ulottuvilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall