Tänään on YK:n rauhan päivä. Maailmanrauha on asia, jota jokainen meistä maan päällä taallaavista toivoo, vaikkei viime vuosina olla edetty asiassa millään tavalla oikeaan suuntaan. Itse olen maailmanrauhan lisäksi viime aikoina pohdiskellut hyvin paljon omasta itsestä lähtevää rauhaa ja rauhan tunnetta. Henkistä hyvinvointia ja tasapainoa. Kaikki lähtee omasta itsestä ja ruuvamalla omaa ajattelua oikeaan suuntaan on oman mielenrauhan ja tasapainon löytäminen helpompaa.




Tee enemmän sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. Kaikilla meistä on asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä ja sitä kautta henkistä hyvinvointia. Joillekin se on virkkaaminen, toisille luonnossa liikkuminen ja kolmannelle salilla rehkiminen. Aika yksinkertainen juttu oman henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen on tehdä enemmän sitä, mistä huomaa saavansa onnentunteita. Minulle yksi sellainen asia on bloggaaminen. Tämä minulle yksi tapa jäsentää omia ajatuksiani ja purkaa niitä palasiksi teidän lukijoiden avustuksella. Olen huomannut tämän antavan minulle voimaa ja näkemyksiä, jotka auttavat järjestämään omia ajatuksia ja katsomaan eteenpäin. Teidän muiden blogeista löydän myös usein ajattelemisen aiheita, jotka ilostuttavat tai kasvattavat minua. Muita onnellisuuden tunteita lisääviä asioita minun omassa elämässäni ovat lasten kanssa käydyt keskustelut, liikunta, luonto ja vaikka perjantaina hankitut kauniit kukat.



Oma henkinen hyvinvointi ja kehitys lähtee omasta itsestä. Vain itseään voi muuttaa ja sen ymmärtäminen auttaa pääsemään yli tavasta syytellä ympäristöä omista epäonnistumisista tai huonosta mielenlaadusta. Muiden syyttely voi tuntua helpoimmalta tavalta purkaa pahaa oloa, mutta ei loppujen lopuksi ratkaise mitään. Paljon on kuitenkin kyse siitä, miten suhtaudumme asioihin ja ihmisiin. Pitää nähdä omasta ympäristöstä asiat, joihin voi vaikuttaa ja asiat, joihin ei ole omia vaikutusmahdollisuuksia. Keskity niihin, joihin voit vaikuttaa ja unohda ne, joihin et voi. Älä anna itsellesi lupaa vatvoa asioita, joille et voi tehdä mitään.


Hyvän kierre. On kliseistä puhua siitä, että positiivisella elämänasenteella ja sillä, että vain päättää olla positiivinen, voi vaikuttaa omaan henkiseen hyvinvointiin. Se voi tuntua vähän niin kuin feikkihymyn laittamiselta kasvoille. Me suomalaiset olemme rehellistä porukkaa. Olemme suoria ja aitoja emmekä osaa tai halua feikata mitään yltiöpositiivisuutta. Olen itse kuitenkin huomannut, että omalla positiviisella asenteellani autan omaa hyvinvointia ja lisään hyvää energiaa ympärilleni. Negatiivisen kierteeseen on helppo vajota. Kun mikään ei tunnut onnistuvan ja oikeasti maailma tuntuu potkivan päähän, on vaikea nähdä asioiden valoisia puolia. Olen huomannut itsestäni, että saatan olla hyvä tsempaamaan kaveria kannustamalla häntä näkemään elämässään olevat hyvät asiat, mutta lähelle katsoessa hukkaan ne omassa elämässä olevat hyvät asiat ja saatan päästää itseni vellomaan negatiivisuuteen. Hyvä tapa konkretisoida oman elämän onnentähtiä on kirjoittaa ne paperille tai blogiin tai vaikka piirtää kuvaksi. Näin on helpompi nähdä ja olla kiitollinen siitä kaikesta hyvästä, joka tuo iloa, onnea ja voimaa omaan elämään. Minun elämäni onnentähtiin kuuluvat oma perhe, Bea, koti, terveys, luonto, työ ja ystävät.


Miksiköhän se uskomus vanhasta koirasta, joka ei enää opi uutta, on niin syvälle meihin rakennettu? Usein oppiminen ja kehittyminen on myös omasta uskalluksesta tai sen puutteesta kiinni. Kun vaan uskallamme heittäytyä ja tarttua uusiin asioihin, huomaamme oppivamme uutta ja siitä myös mielemme saa kohennusta. Me bloggaajat usein kerromme, miten blogin aloittaminen oli jännittävää ja kesti hetken, ennen kuin uskalsimme painaa Julkaise-nappia. Uskon, että jokainen meistä kuitenkin kertoo oppineensa bloggaamisesta monia asioita ja että se on pääasiassa tuonut elämäämme kaikkea hyvää ja positiivista. Minä ainakin koen näin.

Pidä huolta itsestäsi. Kaikkein tärkein asia henkisen hyvinvoinnin lisäämisessä on sen tiedostaminen, että se oma rauha löytyy sisältäpäin ja että sitä pitää hoivata. Jos emme koskaan pysähdy miettimään sitä, että miltä minusta tuntuu tai olenko onnellinen tai mitä haluan elämältä, emme voi tehdä oman onnellisuuden eteen mitään. Usein keskitymme oman sijaan muiden onnellisuuteen; puolison, lasten, omien vanhempien. Pystymme kuitenkin paremmin tuomaan hyvää energiaa myös muiden elämään, jos itse voimme hyvin. Keskittymällä omaan itseensä edes vähän osaamme paremmin ohjata omaa elämää siihen suuntaan, josta löytyy avaimet parempaan henkiseen hyvinvointiin.


Jokaisella on oma tapansa löytää henkinen tasapaino. Tärkeintä on, että tiedostamme, että se on tärkeää ja että teemme joka päivä asioita, jotka lisäävät omaa hyvinvointiamme. Ne voivat olla hyvinkin pieniä, mutta samalla merkityksellisiä. Lasketaan onnentähdet ja tartutaan ihan jokaiseen niistä!

Mikä lisää sinun henkistä hyvinvointiasi?

Yhtenä innoittajana tähän postaukseen toimi tämä biisi.

 

Mukavaa viikkoa!

Today is UN's international peace day. In addition to thinking about world peace and how to reach it, I have been thinking about how to achieve inner peace.

Kati