sunnuntai 28. elokuuta 2016

Amppelissa




Terveiset täältä sairasvuoteelta! Minuun iski tuo kamala flunssavirus, joka on jo muutaman viikon riehunut ympäri kouluja ja työpaikkoja. Yskä on kamala, päätä särkee ja on kuumeinen ja voipunut olo. Ei kiva. Nyt vaan vähän lepoa niin kyllä se varmaan tästä.

Kaunis kiitos kaikille teille, jotka kirjoititte niin kivoja juttuja itsestänne edelliseen postaukseen. Ihania lukijoita täällä Villa Valkossa! Minua itseäni tuo postaus inspiroi todella paljon! On kiva tutustua teihin paremmin!


Minulla on jo hetken ollut olohuoneen kapeassa ikkunassa Ikean amppeli, jonka sain siskoltani synttärilahjaksi. On se tainnut täällä blogissa vilahtaa aiemminkin. Silloin siinä oli varmaan toinen kasvi, eli perinteinen juoru. Se ei tainnut kuitenkaan tykätä ihan noin valoisasta paikasta tai sitten muuten hoidin sitä väärin, sillä se alkoi nuutumaan, enkä saanut sitä enää virkoamaan. 


Pitää varmaan valita viherkasvit hoitajan mukaan. En muista mikä tämän kasvin nimi oli, mutta se on tuollainen vähän mehikasvimainen ja ne ovat tunnetusti helppohoitoisia varsinkin jos emäntä on yhtä laiska kastelija kuin minä. Muutenkin tykkään tuosta enemmän kun se on vähän piemenpi kuin se juoru niin pääsee ruukku ja amppelikin paremmin esille. Ja vaikka olen sitä laiskasti kastellut, ei se ole ollut moksiskaan.  Ja tuosta amppelista minä pidän hirmuisesti. Siinä on ihania puuhelmiä ja muutenkin se on niin luonnollinen ja kaunis. Ikeassa näihin amppeleihin on nyt laitettu sellaisia tarjottimia, joissa on viherkasveja. Minusta nekin ovat aika kivoja.


Syksyn tullen näköjään iskee myös kaikenlaiset sisustushimotukset. Viherkasvirintamalla minua himottaa peikonlehti, joka varmaan on kohta ristitty blogikasviksi, koska monilla niitä näyttää olevan. Peikonhelti on ilmeisesti myös aika helppohoitoinen, joten se saattaisi sopia minulle hyvin. Sisutuksessa muuten minua himottaa nyt kaikenlaiset tummat sävyt ja saattaa olla, että ryhdyn syksyn tullen vielä maalaushommiin tavoitteena maalata yksi kaappi valkoisesta mustaksi. Miehelle siitä jo tänään vähän mainitsinkin ja ihmetyksekseni sain yllättävän myötämielisen vastauksen.

Nyt lähden tästä keittämään kuumaa teetä ja lepäilemään virustenkarkoituspuuhiin. Kertokaahan, mitä sisustushimotuksia teillä on, viherkasveja tai muuta?

I love everything green and with the autumn just arriving I can see that I'm getting more and more into all kinds of interior decoration stuff like painting furniture and walls and such.

Love, Kati

5 kommenttia

  1. Onpa kaunis amppeli! Ehkä pitäisi päästä Ikeaan käymään lähiaikoina, sillä sisustelut on todellakin taas päällä.;) Tällä viikolla ostin sisälle ihana lyhdyn ja juuri aamulla ripustin oman versioni amppelista.:) Juu, ja ostin Torin kautta mahonkiset laivatikkaat!:P Nekin ajattelin ehkä sisälle ripustaa...Katsotaan nyt!:)

    Voi kurjuus tuota tautia! Toivon pikaista paranemista sulle!<3 Meillä on mies ollut kuumeessa jo kymmenettä päivää.:( Huomenna luvassa keuhkokuvat ja mykoplasma-testi. Toivon silti, että olis vain pitkittynyttä virusta. Tällaista on tosiaan paljon liikenteessä.

    VastaaPoista
  2. Nuo amppelit on ihania!
    Minäkin himoitsen viherkasveja ja tuota peikonlehteä erityisesti;) Kävin kukkakaupassa jo katselemassa, mutta olivat meille ihan liian isoja.

    Pari viikkoa sairastelin flunssaa, mutta nyt alkaa olla paremmalla puolella. Ja toivotaan että nyt se on nujerrettu!
    Paranemista♡

    VastaaPoista
  3. Voihan amppelit! Tykkään niin paljon ja hetki sitten ne oli olevinaan niiin mummomaiset. :D Pikaista paranemista sinne! <3 Meillä kans poika kuumeilee - heti kun koulut ja kerhot alko ni taas mennään. :/

    VastaaPoista
  4. Pikaista paranemista sinnekin. Täällä myös tauti kaatoi minut sängynpohjalla.
    Sisustushimotuksena on uusi sohva ja jonkinlainen nukkumispaikka olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  5. Pikaista toipumista sinne ja kuumia juomia.Tuntuu olevan liikkeellä nyt tosi paljon.
    Amppelit on kivoja ja voisin vaikka laittaa sellaisen keittiön ikkunaan. Tällä hetkellä sormissa syyhyään uusi Ikean kuvasto...ja kohta on Habitare :)

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall