Eilen oli aivan ihana päivä! Ensinnäkin oli minun syntymäpäiväni ja toiseksi sain viettää sen perheen seurassa Tallinnassa. Ohjelmaan kuului myös minulle ja tyttärelle kasvohoito ja kampaajalla käynti. Lähdimme aikaisin aamulla ja tulimme myöhään illalla kotiin. Silti tuntui siltä, että olisimme käyneet pitkällä lomamatkalla.  




Nämä maljakossa olevat kielot ostin Tallinnasta katukauppiaalta. Toki olisin voinut itsekin mennä metsään kieloni hakemaan, mutta tavallaan ajattelin, että ostamalla kimpun tallinnalaiselta vanhemmalta rouvashenkilöltä, teen ehkä samalla myös vähän hyvää. Kauniita ovat, eikö vain?

Aurinkoista viikkoa!

I got these flowers from the street of Tallin. I could have got them from the forest here in Finland too, but I thought that by buying them from the elderly lady I probably could do some good too.

Love, Kati