Ette muuten arvaa, mutta tätä postausta kirjoittelen meidän terassilla! Ihanaa! Viime kesänä ei tainnut olla yhtään päivää, jolloin olisi voinut istua terassilla pidempään. Aina oli tuulista, sateista tai muuten liian kylmä. Nyt tätä terassielämää on jatkunut jo muutaman päivän ja sekös pistää hymyn huulille! Lisäksi minulla on ollut tänään vapaapäivä ja viikonloppu on edessä, onhan tänään perjantai tai pertsii, niin kuin kollegani tapaa sanoa.

Olin siinä luulossa, että kaikki naiset ostavat itselleen joka perjantai ns. perjantaipuskan eli leikkokukkia kotiin. Ihan yllätyin, kun eräässä keskustelussa tuli ilmi, että olinkin porukan ainoa, joka tekee niin. Olen opettanut itseni siihen, että koti koristuu perjantaisin tai ihan viimeistään lauantaisin kauniilla kukilla. Niillä on minun mieleeni iso vaikutus. Joskus jopa siivoan koko talon tai ainakin olohuoneen sitä varten, että kukkapuska näyttää paremmalta. Perjantaipuska on vähän niin kuin palkinto. Se on viikonlopun alkamisen merkki.


Perjantaipuska rentouttaa ja antaa voimaa. Siitä tulee hyvä mieli. Se kaunistaa kodin ja valmistaa minut nauttimaan kotona olemisesta, perheestä ja rauhallisesta tunnelmasta. Jos jostain syystä en perjantaina ehdi kauppaan kukkakimppua hakemaan, niin kyllä se lauantaina viimeistään täytyy saada.


Täytyy kyllä samalla myöntää, että hankin omat kimppuni usein kauppareissulla ja niinpä ne ovat edullisempia kuin kukkakaupan vastaavat. Minulle nuo kaupan kimput kelpaavat vallan hyvin, enkä voisi kalliita kimppuja joka viikko hankkiakaan. Toisaalta tiedostan, että olisi todella tärkeää tukea pieniä kukkakauppoja ostamalla kauniita sidottuja kimppuja, mutta käytännössä helppous ja hinta ohjaavat marketin kukkaosastolle. 


Tämä kimppu on aivan ihana löytö lähikaupasta. Se oli vähän tavallista kalliimpi, mutta todella mielestäni hintansa väärti. Siinä on ihanat värit ja ihastuin erityisesti siihen, että kimpussa on sekoitettu ruusuja ja liljoja. Nuo inkaliljat ovat minusta aivan ihanat ja haluaisin ostaa niitä useamminkin, mutta valitettavasti niitä ei marketeissa usein ole tarjolla. Tähän kimppuun on päätynyt jopa kolmea erilaista ruusulajiketta ja ne ovat kestäneet nyt jo monta päivää, vaikka ruusut usein saattavat nuupahtaaa aika nopeastikin. 


Olisi kiva tietää, onko täällä  muita, joille perjantain kukkakimpun hankinta on tärkeä tapa ja hankitteko yleenstä kukkaset marketista vai käyttekö usein kukkakaupassa? Samalla haluan toivottaa aivan ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

I got this lovely bunch of flowers from our local supermarket and I love them! I get my friday buch of flowers every week. It is the sign for the weekend, sign for relaxation, a reward for weeks work and a nice way to cheer up the house decor.

Love, Kati