Myöhäiset heipat tänne blogiin! Sydämellinen kiitos edelliseen postaukseen tulleista pitkistä ja pohdiskelevista kommenteista. Meitä aikuisopiskelijoita on näköjään aika paljon. Kiva huomata, että aihe oli teitä muitakin kiinostava.

Hih, no nyt te varmaan taas odotatte otsikon perusteella vähän isompia uutisia kuin sen, että olen siivonnut vaatekaappini. Tai minulla on oikeastaan pieni vaatehuone, ei vaatekaappia, joten siivousoperaatio oli vähän isompi operaatio. Oletteko muuten huomanneet, että vaatehuoneet sekoittuvat helposti? Ehkä jopa vielä enemmän kuin vaatekaapit? Siellä on ihan lattiatilaakin, johon on helppo saada aikaiseksi pieniä kivoja kasoja. Vai onko se taas vain minä, epäjärjestyksen kruunaamaton kuningatar? 


Sain yhtenä jouluna siskoltani lahjaksi nuo kivat henkarit, joissa lukee erilaisia tekstejä. Eipä niitä moni ole nähnytkään, kun ovat piilotelleet tuolla sotkuisessa vaatehuoneessa, mutta nytpähän pääsivät oikein kaapista ulos ja blogiin asti! Vaatehuoneen siivoamisen yhteydessä laitoin vaatteita kierrätykseen ja roskikseen. Vielä enemmän olisi pitänyt laittaa, sillä monet vaatteista eivät päädy ylleni koskaan. Ehkä keväällä teen vielä toisen kierroksen ja pyrin olemaan armottomampi. Olisi hyvä noudattaa sääntöä, jossa sellainen vaate, joka et ole vuoteen pukenyt päälle, joutaa eteenpäin. Ja tässäkin toisen roska voi olla toisen aarre. 




Kertokaahan; oletteko niitä ihmisiä, joilla on aina siisti ja tip top järjestyksessä olevat vaatekaapit tai vaatehuone vai sellaisia kuin minä, jonka vaatesäilytys aina jotenkin lipsahtaa sinne sotkun puolelle ennen kuin taas ryhdstäydyn! Se on kyllä pakko tässä vielä sanoa, että siivouksen jälkeen tuntuvat vanhat vaatteet taas vähän freesimmiltä ja mikä parasta; ne löytyvät paremmin! Suosittelen siis muillekin.

I did a big clear-out operation in my walk in closet. It was a mess and now it's great to find everything so handy!

Love, Kati