Pikkuiljaa homma kerrallaan ollaan lähempänä joulua. Tuntuu, että maailma pitää aina näin vuoden lopussa saada valmiiksi, mutta kiireen keskellä on hyvä muistaa, että elämä jatkuu joulun ja uudenvuoden jälkeenkin. Eilen sain viimeisen koulutyön valmiiksi. Klassisesti kirjoittelin sitä vielä vähän ennen puoltayötä viimeisenä jättöpäivänä. En ole siis muuttunut sitten kouluaikojen; aina viime tingassa. Nyt on kuitenkin ihanaa ajatella, että syksyn osalta opinnot on tehty ja isoja koulujuttuja ei tarvitse hetkeen ajatella. Työn ohessa opiskelu on antoisaa, mutta kylläkin aika raskasta. Ehkä lopussa sitten se kiitos seisoo.


Tiedättekö, että Deko133 -blogin ihanalla Kristiinalla on oma nettikauppa Blawhi Graphics, josta voi tilata hänen kauniita grafiikoitaan. Kesällä tilasin häneltä ihanan pöllöjulisteen ja nyt tilasin kauniita joulukortteja. Kristiina oli niin ihana, että antoi minulle kaupanpäällisenä tänne blogiin arvottavaksi myös tuollaisen kivan 2016 kalenterin. Viime vuonnahan tein teille lukijoille printattavan kalenterin, mutta nyt kyllä näyttää siltä, etten ehdi sellaista tekemään. Toivottavasti tämä edes vähän kompensoi.

Joku onnekas voittaa nyt tuollaisen Kristiinan suunnitteleman kalenterin ja Granitin Clip boardin, johon se on kiva laittaa esille.


Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen ja jättämällä sähköpostiosoitteesi. Jos olet blogini virallinen lukija Facebookissa tai Bloggerissa, saat kaksi arpaa. Arvonta päättyy 22.11. klo 20.  Onnea kaikille tasapuolisesti!

Some lovely graphics from Blawhi Graphics.

Love, Kati