Vihdoin saan rikotuksi tämän pitkäksi venyneen blogihiljaisuuden. Loman alkaessa päätin pitää vähän lomaa myös blogista, mutta en odottanut hiljaisuuden ihan näin kauan kestävän. On välillä ihan hyvä ottaa etäisyyttä myös tähän blogimaailmaan. Olen kyllä piipahdellut muiden blogeissa, mutta tänne omaan ei ole ollut asiaa. Toivottavasti ette ole ihan kadonneet sieltä ruudun toiselta puolelta, vaikka monet teistä viettävätkin varmasti ihanaa lomaa juuri tällä hetkellä.



Muutamia postausaiheitakin on ehtinyt tässä kertyä ja ajattelin aloittaa tällaisella matkailuaiheisella jutulla. Kävimme viime viikonloppuna Turussa juhlistamassa kummipoikani rippijuhlia ja ehdimme siinä samalla nauttia Turusta muutenkin. Sehän on minun rakas kotikaupunkini, joten itse käyn siellä aina mielelläni eikä muu perhekään näytä paljon vastaan pistävän.



Kävimme ystäväperheen kanssa lauantai-iltana syömässä jokirannassa ja teimme samalla pienen kävelyretken rantaa pitkin. Ehdinkin siinä napsia muutamia kuvia, joten tässä teille sitä kauneinta Turkua. Monet teistä ehkä pitävät noita nostureita vähän epäesteettisinä, mutta turkulaisena minä olin erityisen ilonen siitä, että ne on ilmeisesti päätetty säilyttää, vaikka jokirantaan onkin nyt suunniteltu uusia hienoja kerrostaloja. Nuo hassun malliset nosturit kuuluvat tuohon maisemaan ja kertovat alueen historiasta, sillä se on vanhaa telakka-aluetta.



Turussa on paljon patsaita ja tämä "valaanpystö" on muistaakseni oikeasti nimeltään "harmonia", mutta kyllä se turkulaisten keskuudessa on valaanpyrsto. Minusta se on kaunis patsas ja pimeään vuodenaikaan se on valaistu kauniisti.







Kyllä kotikaupunki on aina kotikaupunki. Onneksi minä saan olla turkulainen ja ylpeä sellainen. On se niin kaunis kaupunki.

Rentoja kesäpäiviä teille kaikille! Palaan taas pian!

We visited my hometown Turku, which is always a joy. I had the chance to take some pictures too. Hope you like them. It's a beautiful town and definitely worth a visit.

Love, Kati