Myöhäiset keskiviikkoillan heipat!

Minun esikoiseni, pieni tyttäreni, täytti eilen kolmetoista. Hän on nyt siis virallisesti teini. Vaikka sitä teineilyä on jo ainakin vuoden verran ollut ilmassa, tuntuu tuo virallisuus minusta kuitenkin aika isolta asialta. Tytär ei tietenkään pidä sitä minään, ja tottakai hän iloitsee siitä, että ikää tulee lisää. Minä taas joudun luopumaan. Miksi kukaan ei kertonut, että äitiys on luopumista?



Olen oikeasti vasta nyt tajunnut, että on totta kun sanotaan, että lapset ovat meillä vain lainassa. Mihin on hävinnyt se pieni tyttö, joka ylimmässä kuvassa pyörähtelee juhlamekossaan? En edes muista kunnolla sitä tyttöä ja nyt kun katson kuvia, on vaikea tajuta, että se sama tyttö on nyt yhtä pitkä kuin minä ja oikeastaan sellainen pikkuaikuinen. Mihin ihmeeseen se pikkutyttö hävisi?



Tottakai on ihanaa, kun lapset kasvaa, mutta onhan se vähän haikeaa näin äidin näkökulmasta. Välillä aina toivoisin, että saisin syliini tuon kuvassa pyörivän viisivuotiaan. Sen pienen tytön, joka tykkäsi pukeutua prinsessaksi ja joka tuli joka ikinen päivä syliin vielä yksitoistavuotiaanakin.



Toisaalta on ihanaa, kun teinitytön kanssa voi puhua jo aika monimutkaisistakin asioista ja hänellä on jo paljon omia näkemyksiä. Tyttäreni on aina ollut utelias luonteeltaan. Olenkin leikkimielisesti joskus sanonut, että hän taitaa muuttua pian kysymysmerkiksi, niin paljon kysymyksiä on hänen suustaan tullut. Hän on halunnut aina oppia uutta ja tietää kaikesta kaiken. Ja vaikka välillä on tiennytkin jonkun asian, on aina kannattanut esittää se varmistava kysymys.

Elokuussa alkaa sitten uusi vaihe tyttäreni elämässä kun hän menee yläkouluun. Taas pieni askel kohti aikuisuutta ja isompaa vastuuta. En epäile, etteikö hän pärjäisi. Hän on sosiaalinen, iloinen ja järkevä tyttö. Tyttäreni kasvaa ja sen myötä hän muuttuu. Samalla tietenkin muuttuu meidän suhteemme. Ainoa toiveeni on, että se pysyisi läheisenä ja lämpimänä nyt ja ikuisesti.

Tällaisia haikeuksia tänään. Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne vanhemmuudesta ja luopumisesta.

My daughter turned thirteen yesterday and I cannot believe where that little girl went who used to live in our house. Why nobody told me that our children are only in loan?

Love, Kati