lauantai 2. toukokuuta 2015

Nepalista



Nepalista kantautuvat kuvat ja uutiset maanjäristyksen aiheuttamasta tuhosta sai minut ajattelemaan kanssasisariamme siellä maapallon toisella puolella. Olen aiemminkin kirjoittanut täällä blogissa siitä, miten pidän tärkeänä, että me naiset autamme toisiamme ja miten auttamalla köyhissä maissa asuvia naisia, parannamme samalla myös lasten asemaa ja elinoloja. 

Kuten monet teistä olette toivottavasti huomanneet, blogissani on yhteistyökumppanina huopapallomatto.com -verkkokauppa, joka myy nimensä mukaisesti huopapalloista valmistettuja mattoja. Matot valmistetaan käsityönä Nepalissa ja jokainen tehdään yksilöllisesti sadoista tai jopa tuhansista pienistä käsin pyöritellyistä huopapalloista.  Raaka-aineena käytetään 100% uusiseelantilaista villaa.

Nepal on yksi maaliman köyhimmistä maista ja Nepalissa valmistettu huopapallomatto on reilun kaupan matto. Mattoja tekeviltä naisilta ei vaadita koulutusta, vaan heidät koulutetaan matontekijöiksi. Näin kouluttamattomillakin on mahdollisuus työllistyä. Lisäksi on todella hyvä asia, että mattoja tekevät naiset voivat työskennellä kotoa käsin ja näin he pystyvät samalla huolehtimaan lapsistaan. He myös ansaitsevat 2-3 kertaa enemmän kuin keskimääräinen nepalilainen. Näin monilla on mahdollisuus kouluttaa lapsensa ja siten varmistaa heille parempi tulevaisuus. Oheinen video kertoo tarkemmin mattojen tekemisestä.

 
Nepalilaiset tarvitsevat apuamme, sillä maanjäristyksen tuhot ovat valtavat. Yksi tapa siis auttaa nepalilaisia, on tilata upea huopapallomatto täältä tai auttaa voi myös esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin kautta täällä tai Kirkon Ulkomaanavun kautta täällä. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun kautta voi lahjoittaa aterian koko kylälle vain 23 eurolla täällä.

Villa Valko blog is in cooperation with Feltballrug.com. The fair trade wool rugs are made in Nepal.  The news from Nepal have made me think about the women that make these rugs and how we could help them. One way is to purchase a rug but you can also donate via e.g. Red Cross. By helping nepalese women we also help their children.

Love, Kati




11 kommenttia

  1. Oi miten ihania mattoja! Hankin taannoin työpaikkani liikelahjakaappiin Nepalissa tehtyjä pannunalusia, jotka oli tehty huovutetuista pikkupalloista, juuri tuollaisista, joista matotkin on tehty. Reilun kaupan lahja on siitä mukava lahja, sillä tulee ilahdutettua niin lahjan saajaa kuin tekijääkin.

    Pienestäkin lahjoituksesta on suuri apu hätää kärsivässä Nepalissa. Itse tein pienen lahjoituksen SPR:n kautta, toivotaan että apu löytää perille ja ihmisten tuska helpottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin? Ne pannunaluset ovat varmaankin saman tyyppisiä, ettei vain olisi saman valmistajan.

      Poista
  2. Punaisen ristin kautta olen antanut aina sen mitä pystyn. Tuo matto onkin mahtava tapa auttaa, ihan uusi vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on kiva tapa auttaa, vaikkei maanjäristystä olisikaan.

      Poista
  3. Jep, täytyy kyllä osallistua jollain tavalla! Meillä kaikilla on velvollisuus auttaa. Suomalainen köyhä on aika paljon paremmassa asemassa, kuin vaikkapa nepalilainen köyhä...
    Onko sulla tuollainen huopapallomatto kotona? Jos on, niin olisi kiva nähdä kuvia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, usein unohdamme tuon täällä hyvinvoinnin keskellä. Mulla ei ole huopapallomattoa, mutta toiveessa sellainen on. :)

      Poista
  4. Minäkin ihastuin tuohon mattoon. Sitä voisi kokeilla uutena auttamisen muotona.
    SPR on ollut tähän asti minunkin avun välittäjä.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa Taina <3

    VastaaPoista
  5. Olet hyvällä asialla. Blogia voi hyödyntää näinkin hienosti. Mukavaa viikonlopun jatkoa Kati :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, blogia voi myös hyödyntää näin. :)

      Poista
  6. Mahtavaa, että kirjoitit aiheesta, Nepalissa tosiaan tarvitaan nyt kaikki mahdollinen apu. <3

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall