perjantai 22. toukokuuta 2015

Kysymyksiä ja vastauksia

 
 
   
Heipparallaa, perjantaitunnelmia! Sain Mansikkatilan mailla -blogin ihanalta Tainalta kivan haasteen. Saman haasteen taisin saada aiemmin jo Villa Laukka -blogista ja ehkä jostain muualtakin. Tarkoituksena on vastata haastajan antamiin yhteentoista kysymykseen ja sitten haastaa uusilla kysymyksillä seuraavat bloggaajat. Olen toteuttanut tämän haasteen joskus noin vuosi sitten viimeksi, mutta koska kysymykset ovat taas erilaisia, tämän voi toteuttaa aina uudestaan ja uudestaan.  Tässä minun vastaukseni Tainan esittämiin kivoihin kysymyksiin.
1. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi?
 
Muistan pienen kaksion, jossa asuimme. Lattialla oli räsymatto, olohuoneessa minun oranssi keinutuolini. Äitini puuhasi keittokomerossa. Muutimme tuosta asunnosta pois kun olin noin kolmevuotias, joten nämä muistot ovat ajalta, jolloin olin ehkä noin kaksivuotias. 
 
 
 
2. Kerro haaveestasi, joka on toteutunut. 
 
Kauhean moni haave on elämässäni toteutunut. Olen saanut ihanan perheen; kolme ihanaa lasta ja hyvän miehen. Olen saanut asua ulkomailla ja muutenkin päässyt vähän matkustelemaan. Ehkä viime vuosien suurin haave on toteutunut tässä meidän talossa. Se oli haave, jota en oikein uskaltanut edes ääneen lausua, mutta mieheni aloitteesta lähdimme tähän projektiin ja vaikka talo ei ole vielä valmis, voisin jo sanoa, että haave on toteutunut.  Ja onhan tämä blogikin yksi toteutunut haave....
 
 
 
3. Oletko toiveammatissasi?
 
Olisin voinut edelliseen kysymykseen vastata myös, että yksi toteutunut haave on työ, jota saan tehdä. Voin siis sanoa, että olen siinä onnellisessa asemassa että olen toiveammatissani. Yritän aika ajoin muistuttaa itseäni siitä, miten onnekas olen. Minulla on vastuullinen, vaihteleva ja mielenkiintoinen työ. Se on arvokas asia elämässä.
 

4. Luetko mielummin lehdestä kulttuuria, urheilua vai molempia?
 
Matti Nykästä lainaten voisin sanoa, että aika fifty-sixty. Molemmat kiinnostavat yhtä paljon. Ehkä jos olisi pakko valita, valitsisin kulttuurin. Urheilua tulee niin paljon niin monista kanvista. 
 
 
 
5. Lempikukkasi?
 
Olen kukkahullu, joten pidän monista kukista enkä ole kauhean nirso. Jos on pakko yksi valita, niin onhan ne pionit aivan ihania ja niitä on kyllä pakko saada tähän meidän pihaan istuettua! Ja toinen ikisuosikkini on liljat, valkoisena tai vaaleanpunaisena, muutkin värit käy.
 
 
 
6. Musiikissa sinulle tärkeämpää, sanat vai melodia?
 
Kauhean vaikea kysymys. Melodia on ehkä se, joka sytyttää kiinnostuksen, mutta sanat voivat saada kyyneleet valumaan silmistä.
 
 
 
7. Tykkätkö tanssimisesta?
 
Oh yes! Olen harrastanut nuorena joukkuevoimistelua ja siitä on jäänyt ikuinen rakkaus musiikin rytmissä liikkumiseen. Olen myös aikuisiällä harrastanut mm. jazztanssia. Ehkä olen enemmän disko- kuin paritanssi-ihmisiä. Koska en ole hyvä paritansseissa, minua nolottaa aina kovasti, jos joku herrasmies tulee hakemaan tanssimaan. Hullut diskojoraukset ovat kyllä niin mun juttu!  Baila baila! :)
 
 
 
8. Kesässä parasta?
 
Kun olen sen puutteessa, niin aurinkohan se on tietenkin parasta. Mökillä käymme perheen kanssa veneellä retkeilemässä yhdessä autiosaaressa ja se on meidän kaikkien mielestä ehkä maailman paras paikka, sellainen ihana kesäparatiisi. Siellä on kuumat kalliot ja kauniit maisemat. Sinne pääsy on kesän kohokohta.
 
9. Jos voisit lahjoittaa suuren summan hyväntekeväisyyteen, mikä olisi kohteesi?
 
Kyllä se olisi jotain naisiin tai lapsiin liittyvää. Auttaisin kehitysmaiden naisia, sitä kautta autetaan myös lapsia, koska yleisesti naiset hoitavat lapsensa hyvin, mikäli heillä on siihen mahdollisuus. 
 
 
 
10. Mitä kierrättäminen ja ekologisuus sinulle merkitsee?
 
Pitäisikö tässä nyt myöntää, että olen sellainen wannabe-kierrättäjä. Tahtoisin olla hyvä kierrättämään, mutta olen kuitenkin ihan surkea. Ekologisuus on tärkeä arvo, mutta en voi kyllä sanoa, että elän kovinkaan ekologisesti. Hurauttelen autolla paikasta toiseen ja ostan liikaa kertakäyttötavaraa. Haluaisin olla tässä parempi.
 
 
 
11. Mikä olisi yksi tärkein neuvo bloggaajalle tässä valtavassa blogimeressä?
 
Oikeastaan ainoa neuvo, jonka osaan antaa, on että ole oma itsesi, kirjoita ja bloggaa siitä, mikä sinua kiinnostaa. Intohimo näkyy myös lukijoille ja silloin he viihtyvät blogisi parissa. Ole avoin ja positiivinen, se lisää avoimuutta ja positiivisuutta. Blogimaailma on ottamista ja antamista. Muista antaa paljon, niin saat paljon. 



Kierrättää näköjään osaan ainakin kuvia, sillä nämä kaikki postauksen kuvat ovat viime vuoden aikana täällä blogissa jo kertaalleen julkaistuja. 

Olen ehkä vähän tylsä, mutten haasta tällä kertaa ketään, vaan napatkoon tästä ken haluaa vastata näihin samoihin kysymyksiin.

Aurinkoa viikonloppuun!

A blogger colleague threw me with an eleven question challenge. Here are my answers.

Lots of love, Kati

5 kommenttia

  1. Kivat vastaukset. Just sitä aitoa Katia, josta tykkään <3

    VastaaPoista
  2. Ihania vastauksia. Lennokkaan hauvan kuva on hauska!

    VastaaPoista
  3. Niin ihanat vastaukset! Vaikka tää haaste on vähän työläs tehdä, niin vastauksia on aina mukava lukea.:)

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall