Kyllä meitä nyt on hellitty auringolla! En kuitenkaan ehtinyt tänään ulkoilla, kun koko päivä meni kotona häärätessä.  Aurinkoinen sää paljasti kaikki pölyt ja liat, joten moppi on heilunut täällä tänään ahkerasti!  Sain myös onneksi otettua muutamia kuvia blogia varten, joten ehkäpä täälläkin on tulevina viikkoina vähän viime aikoja aktiivisempaa postaustahtia.

Ilokseni sain kutsun osallistua Taloon.com -verkkokaupan kampanjaan, jossa haastettiin meitä bloggareita kirjoittamaan omista energiankulutukseen liittyvistä tavoistamme.  Minä en ole niitä kovin energiapihejä ihmisiä, mutta onneksi satun elämään sellaisen miehen kanssa, joka miettii energiankulutusasioita hyvinkin usein.  Hän on ahkera sähköyhtiöiden kilpailuttaja ja toimii talon "energiapoliisina".  Minä elän kuin mikäkin huldahuoleton enkä muista aina miettiä energiankulutustani.  Saan kyllä siitä aika usein myös noottia mieheltä, joka on oikeastaan ihan hyväkin asia.  

Koska olen niin totaalisen pihalla itse kaikista energiankulutukseen liittyvissä asioissa, sainkin onneksi mieheltäni muutamia vinkkejä tämän postauksen tekemiseen. Jouduin oikein kyselemään, että minkälaisia energiapihejä ratkaisuja meidän talossa on käytössä.  Olenkohan vähän turhankin paljon ulkoistanut nämä energia-asiat miehelleni? 



Energiansäästö tulee pienistä asioista.  LED-lamput ovat kalliita, mutta ne kestävät kauan ja kuluttavat vähän sähköä.  Meillä on pelkästään alakerrassa yli 20 upotettua halogenilamppua.  Ostohetkellä päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että ostamme sellaiset halogenit, joihin voi myöhemmin vaihtaa LED-lamput.  Näin ison lamppumäärän kertainvestointi ei ollut kovin suuri ja voimme myöhemmin muuttaa ne vähemmän energiaa kuluttaviksi vaihtamalla niihin ledit.  Kesällä olemme asuneet tässä talossa kaksi vuotta ja jo nyt suurin piirtein puolet on vaihdettu ledeihin.  Parvekkeelle on valaisimet vielä hankkimatta ja sinne olisi haaveena LED-valot, jotka upotetaan terassin kattoon.

Ulkovaloissa meillä on hämäräkytkimet ja ajastimet. Näin valot eivät jää turhaan palamaan päiväksi ja ajastin sammuttaa ne yöksi.  Haluaisin kyllä vaihtaa ulkovaloihin sellaiset nätit LED-lamput, joiden ei tarvitsisi olla kovin kirkkaat.  Erityisesti talon takapuolella oleviin valaisimiin toivoisin hieman nykyisiä himmeämpiä lamppuja.  Saunan jälkeen siellä on kiva istuskella kun valot eivät ole niin kovin kirkkaat. 



Yksi iso energiasyöppö ovat kodinkoneet. Ostohetkellä kannattaa valita mahdollisimman energiapihejä koneita.  Meillä on kymmenen vuotta vanha kuivausrumpu.  En edes halua tietää kuinka paljon enemmän se kuluttaa sähköä nykyisiin koneisiin verrattuna!

Minun paha tapani on kerätä kaikenlaista roinaa jääkaappien ja niiden yläpuolella olevien kaappien välitilaan.  Sinne tulee pakattua niin servettejä kuin lahjapaperirulliakin. On kuitenkin energiatehokkuuden kannalta tärkeää, että kylmäkoneiden ympärillä on riittävästi tlaa.  Nyt kyllä siivosin nuo rullat ja muut systeemit pois tuolta välistä! Pienenä muistutuksena itselleni vielä se, että kylmäkoneiden siivous ja sulatus on myös energian kulutuksen kannalta hyvä tehdä säännöllisesti. 

Meillä on talossa vesikiertoinen lattialämmitys ja poistoilmalämpöpumppu.  Se on mukava ja energiatehokas ratkaisu.  Aloituskustannuksetkaan eivät päätä huimanneet, joten siinäkin mielessä aika kukkaroystävällinen lämmitysmuoto.  Suorasähkölattialämmitykseen verrattuna tämä meidän systeemi käyttää jopa 30% vähemmän energiaa.  Tulevaisuuden haaveena haluaisimme liittää poistoilmalämpöpumppuun aurinkokeräimet tai vaihtoehtoisesti voisimme myös liittää nykyiseen lämmitysjärjestelmäämme ilmavesilämpöpumpun.  Näin saisimme säästettyä vieläkin enemmän lämmityskustannuksissa.


Meidän perheessä on viisi matkapuhelinta, kaksi taulutietokonetta ja kaksi kannettavaa tietokonetta.  Kaikkiin näihin on olemassa laturit.  Ainakin minulla, mutta myös muilla perheenjäsenillä, on paha tapa jättää laturit pistorasiaan kiinni kun puhelin on latautunut.  Meillä varmasti kuluu tuon takia aivan hirveästi ylimääräistä sähköä.  Nyt aion kyllä parantaa tapaani ja ottaa laturit aina käytön jälkeen pois pistorasiasta!


Televisio ja muut laitteet kannattaisi laittaa napista pois päältä kun niitä ei katsota.  Meillä sitä ei tehdä ja televisio on aina stand by -tilassa, kuten kuvasta näkyy. LED-televisio tosin kuluttaa vähemmän energiaa kuin plasma TV, mutta energiansäästöt tulevatkin pienistä asioista.  Ehkä siis tässäkin asiassa olisi syytä ryhdistäytyä!

Olisi kiva kuulla teidän vinkkejänne energiansäästöön. Elättekö huldahuolettomana vai tuleeko teidän ajateltua energiankulutustanne?  Onko kodissanne energiaa säästäviä ratkaisuja?


Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa www.taloon.com:in blogikilpailuun http://www.energianiksit.fi kutsuttuna. Esitän tässä kainon toiveeni teille että kävisitte äänestämässä Villa Valkoa tämän blogikilpailun voittoon! Samalla voit itsekin osallistua kilpailuun.

Yhteistyössä: Taloon.com

I got an invitation to blog about the energy saving solutions that we have opted for in our house.  It's good to think about how much energy we're consuming and choose devices that use less.

Love, Kati