tiistai 8. heinäkuuta 2014

Katoskuume

Minuun on iskenyt aivan hirveä katoskuume!  Ostin jo viime vuonna meidän ulkopöydän päälle Ikeasta tuon jättisuuren varjon ja ajattelin että se on kiva, koska se suojaa kalusteita ja varjostaa paljon, koska se on niin iso.  Kuitenkin käytännössä en ole siihen tyytyväinen.

Varjo on kyllä todella iso, mutta myös korkea ja näin ollen se ei varjosta kovinkaan hyvin.  Sitä ei voi pitää auki tuulisella säällä, koska se ei kestä kovaa tuulta, eikä oikeastaan sateellakaan, koska silloin myös usein tuulee.  Eli se ei suojaa sateelta, eikä auringolta ja sitä pitää koko ajan olla veivaamassa ylös ja alas.  Lisäksi joudun säilyttelemään tuolien pehmusteita toistaiseksi sisällä, koska en halua jättää niitä ulos säiden armoille.



Mietinkin, että ratkaisu voisi olla sellainen kankainen pavilijonki ja sainkin jo miehenkin raahattua sellaisia katsomaan.  Vielä tosin jäivät kauppaan, mutta kuitenkin vähän haluaisin fiilistellä että minkälainen sellainen ihanuus voisi olla.  Keräsin tähän teillekin ihania pavilijonki-ideoita. (Kuvat Pinterestistä)






Onko sinun pihallasi tuollainen katos?  Oletko ollut siihen tyytyväinen?  Olisi kiva kuulla, mikäli sinulla on jokin vinkki hyvän katoksen valintaan.




Keräsin lisää ideoita pihalle ja puutarhaan Villa Valkon Pinterestiin, jonka löydät täältä.  Nyt kannustetaan Brasilia MM-finaaliin!

Aurinkoisin terveisin, Kati

-------------------------------------------------------------------------

I have been taken over by a gazebo-fever!  It's because have been unhappy with the rather large sunshade that I bought from Ikea as it has proven to be quite impractical. Therefore I have been daydreaming of a gazebo to give shade and cover to our terrace.  Here are some pictures and please check out Villa Valko's Pinterest for more garden ideas too.

Sunny regards, Kati

4 kommenttia

  1. Ihana tuo alin kuva :))! Mä tykkään niistä purjekatoksista (?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nekin on kivoja, mut mahtaako suojata tarpeeksi, onko kokemuksia? Sellaisetkin toki olis mahdolliset..

      Poista
  2. Alin kuva on upea, sillä ranta olisi niin kiva "lisuke" omalle pihalle.;) Jään odottelemaan sun pähkäilyjä ja päätöstä. Meillä on mietinnässä toisen varjon ostaminen, mutta se voisi olla sellainen, jota voi säätää enemmän kuin nykyistä.

    VastaaPoista
  3. Ostin Plaza-lehden tänään, kun ystävä vinkkas, että siellä on juttua terassikatoksista ja varjoista. Vaihtoehtoja kyllä piisaa, nyt vaan Pitäis tietää, mitä tehdä. 😊

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall