Tämä viikko on miehelleni ja minulle itsekäs.  Lapset ovat koko viikon leirillä ja niinpä voimme tehdä iltaisin mitä huvittaa.  Kuullostaa mukavalta?  Vaan totuus on toisenlainen; mies rakentaa ja minä teen kotihommia tai töitä, niin se ainakin yleensä menee.  Tänään kuitenkin ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja hoitaa vähän itseäni.

Kateellisena seurailen monien bloggaajien aktiivisuutta liikunnan saralla.  Kympin juokseminen kun ei monelle ole mikään iso juttu!  Minulle muuten on.  Vuosi sitten olin hyvää vauhtia saamassa itseni kohtuu hyvään fyysiseen kuntoon, mutta sitten jalka ei kestänyt ja jouduin pitämään taukoa. No, tauko venyi noin vuoden mittaiseksi.  Uskon, että jalka alkoi kramppailla vuosi sitten siitä syystä, etten malttanut aloittaa tarpeeksi hitaasti.  


Yritän nyt uudelleen kohottaa kuntoani ja aloitan rauhallisesti.  Tänään kävin juoksemassa pitkästä aikaa pienen lenkin.  Reitti oli aika raskas ylämäkineen ja alamäkineen.  Kuitenkin jaksoin kohtuullisen hyvin rapakuntooni nähden.  Vajaa neljä kilometriä taittui puoleen tuntiin.  En kyllä jaksanut juosta aivan kaikkia kauheita ylämäkiä, mutta hökkäsin reitistä suurimman osan.  Tästä suunta voi olla vain ylöspäin!


Toki meillä on miehen kanssa lapsia ikävä, mutta on toisaalta myös ihanaa, kun on aamulla siivonnut keittiön tasot ja laittanut tyynyt sohvalle ojoon, löytyvät ne töiden jälkeen ihan sellaisina kuin ne olin jättänyt.  Se on ihanaa se ja todella harvinaista ainakin meillä.
 

Reipasta viikkoa sinulle!
Kati