torstai 1. toukokuuta 2014

Wappukuvia ja helppo piirakkaohje


Vihannes-kinkkupiirakka
kuva: Pirkka
Tässä muutama kuva meidän perheen vapusta.  Sima onnistui sittenkin, vaikka sen pullottaminen myöhästyi vuorokaudella.  Munkit ja simat maistuivat hyviltä, mutta nyt haluan vinkata teille tosi helposta ja hyvästä piirakkaohjeesta.

Itse pidän sellaisista ohjeista, joissa ei tarvitse liata montaa eri kippoa ja sekoitella eri aineksia erikseen keskenään.  Tämä on vähän sellainen laiskan kokin ohje ja siksi ajattelin että tästä on pakko kertoa myös muille.  Kivaa tässä ohjeessa on myös se, että pohjan ainekset löytyvät yleensä aina kotoa eli sitten vaan päälle sitä mitä kaapista löytyy!  

Tässä ohje Pirkasta:

Pohja

3 dl Pirkka pikakaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3/4 dl öljyä
2 kananmunaa
3 dl vettä

Täyte

1 rs (200 g) Champ herkkusieniä
1 dl Pirkka sipulikuutioita (pakaste)
1 rkl öljyä
150 g Pirkka saunapalvikinkkua viipaleina
1 pieni (n. 250) kesäkurpitsa
1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
2 tlk (à 2 dl) kevytkermaa
3 kananmunaa
2 tl pizzamaustetta
1 tl suolaa
mustapippurirouhetta
1 ps (150 g) Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta 
 
1. Aloita piirakan valmistus täytteestä. Puhdista ja viipaloi herkkusienet. Ruskista ne sipulikuutioiden kanssa öljyssä paistinpannussa. 
2. Suikaloi kinkku, viipaloi kesäkurpitsa n. 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi ja halkaise kirsikkatomaatit.  
3. Sekoita keskenään kerma, munat, pizzamauste, suola, pippuri ja puolet juustoraasteesta. 
4. Sekoita pohjataikinaa varten kulhossa kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon nopeasti sekoittaen öljy, munat ja vesi. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Taikina on hyvin löysää.  
5. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen uunipannuun ja levitä tasaiseksi. Levitä taikinan päälle herkkusieni-sipuliseos, kinkkusuikaleet, kesäkurpitsaviipaleet ja tomaatit. 
6. Kaada päälle kermaseos. Peitä pinta lopulla juustoraasteella. Paista piirakkaa 225 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. 
Ohjeen voi katsoa myös täältä
Piirakan täytettä voi toki myös vähän tuunata ja mietinkin, että tätä voisi kokeilla myös esim. tonnikalatäytteellä tai sinihomejuustotäytteellä.  Kerrothan minullekin jos keksit hyviä tuunausvinkkejä täytteisiin.
Iloista vapunpäivää!
Kati

3 kommenttia

  1. Tein tämän tänään. Oli helppo ja tuli niin hyvä. En ole ennen onnistunut näin hyvin suolaisissa piirakoissa. Vaihdoin toisen kerman sipulikermaan. Kiitos Kati :)

    VastaaPoista
  2. Loistavaa! Kiva kun kerroit. Jos tykkäät helpoista ohjeista niin kokeile tuota aiemmin postaamaani suklaakakkua, sinnä ei tarvotse kuin laittaa aineet kulhoon ja vatkata :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia! Tuotakin ohjetta voisin kokeilla. Suolaiset piirakat maistuu aina. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Jos haluat, voit jättää jäljen vierailustasi vaikka kommentoimalla tätä postausta. Toivon, että viihdyit täällä ja että tulet pian uudestaan!

-Kati

© Villa Valko Lifestyle sisustusblogiMaira Gall